Harjoittelussa alakoulussa ja sairaalassa Ghanassa
Providence Assurance PrePrivatory School
Gwabe Zero House -alueella, noin 20 minuutin matkan päässä Accran Mallamista, sijaitseva Providence Assurance PrePrivatory School on yksityinen alakoulu, jossa oli harjoitteluni aikaan noin 50 oppilasta. Suoritin kymmenen viikon harjoittelustani noin puolet tässä harjoittelupaikassa. Tämän koulun koulumaksut olivat suhteellisen edulliset, joten oppilaat tulivat keskimääräistä pienituloisemmista perheistä.
Koulussa oli harjoitteluni aikaan kolme eri luokkaa. Itse tein harjoittelua vanhimpien lasten luokassa. Luokallani oli kuusi oppilasta, jotka olivat iältään noin kahdeksanvuotiaita. Kahdessa muussa luokassa oppilaita oli enemmän ja ikähaarukka vaihteleva. Pienimpien lasten ryhmä muistutti enemmän päiväkoti- tai esikouluryhmää kuin koululuokkaa.
Harjoittelukoulun johtajana ja rehtorina toimi yksityinen naishenkilö, joka asui koulun yhteydessä. Rehtori ei osallistunut varsinaiseen opetukseen. Rehtori keräsi aamuisin lasten koulumaksut sekä seurasi aamunavauksen sujumista. Opettajia koululla oli rehtorin lisäksi neljä. Opettajien ammattitaito oli olematon ja motivaatio hyvin heikko. He saattoivat esimerkiksi lukea kirjaa tai nukkua kesken oppitunnin lasten leikkiessä keskenään.
Harjoittelukoulun tehtävänä ja tavoitteena oli antaa pienituloisten perheiden lapsille mahdollisuus perusopetukseen. Nykyisten oppilaiden varttuessa koululle todennäköisesti perustetaan uusia luokka-asteita, sillä koulu ja lasten koulumaksut ovat rehtorin ja opettajien tärkeä tulonlähde.
Ennen harjoittelun alkamista olin hahmotellut joitakin tavoitteita, joita minulla oli harjoittelun suhteen. Haluan ensin tarkentaa, että opiskelen sosionomi-diakoniksi. Minulla ei ole tulevaisuudessa tarkoitusta hakeutua lasten kanssa tehtävään työhön, vaikka koin harjoittelun hyväksi mahdollisuudeksi tutustua siihen esimerkiksi ryhmänohjaamisen näkökulmasta. Mielestäni koulu oli helppo ja hyvä ympäristö oppia tuntemaan ghanalaista kulttuuria, arjen toimintatapoja ja paikallista englanninkielen ääntämystä. Tavoitteitani tämän harjoittelun suhteen olivat siis oman kielitaidon kehittäminen, opetus- ja ryhmänjohtotaitojen kehittäminen, moninaisuuden huomioiminen opetustyössä ja paikalliseen opetus- ja koulukulttuuriin tutustuminen. Yksi tärkeimmistä tavoitteistani oli kuitenkin moninaisuuden ymmärtämisen lisääminen sekä luonnollinen suhtautuminen paikalliseen väestöön ja tapoihin. Oman kommunikaation kehittäminen vieraissa olosuhteissa oli myös tärkeä tavoite.
Edellä mainitut ammatilliset ja epäammatilliset tavoitteet toteutuivat olosuhteisiin nähden ihan hyvin. Sain rohkeutta käyttää englannin kieltä ja opin ymmärtämään ghanalaisten käyttämää aksenttia. En ohjannut varsinaisesti muita luokkia kuin omaani paria poikkeusta lukuun ottamatta. Ehkä olisin rohkeammin voinut tarttua epäkohtiin (väkivalta, opettajien heikko motivaatio, lasten epätasa-arvoinen kohtelu) ja käyttää ääntäni enemmän, mutta olosuhteet huomioonottaen olen tyytyväinen panokseeni. Oman opetusluokkani ohjaaminen sujui hyvin, mikäli sain toteuttaa oppitunnin itse ja opettaa lapsia ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä. Tällaisia häiriötekijöitä olivat esimerkiksi koulun opettajat, jotka uteliaisuuttaan olisivat halunneet olla oppitunnilla läsnä kuuntelemassa, kyselemässä ja kommentoimassa lasten oppimisen kustannuksella.
Moninaisuuden huomioiminen opetustyössä ei ollut niin yksinkertaista, mutta olin tyytyväinen, että osasin edes tehdä havaintoja moninaisuudesta, sillä alussa kaikki lapset näyttivät toisiltaan ja sujuva kommunikointi oli välillä hankalaa. Esimerkiksi eräällä oppilaallani oli ilmiselvästi keskittymisvaikeuksia ja yhdellä oli likinäköisyyttä. Lisäksi luokassani oli oppilas, joka asui rehtorin luona ja joutui jatkuvasti poistumaan luokasta työtehtäviin. Myös uskonnollista moninaisuutta oli havaittavissa.
Paikallisesta opetus- ja koulukulttuurista sain ehkä huonon käsityksen tämän harjoittelupaikan ansioista. Opetuksen taso ja kasvatusmetodit varmasti vaihtelevat paljon eri koulujen välillä. Koulun rehtori ja opettajat olivat kuitenkin ystävällisiä ja tarvittaessa auttavat omien lahjojensa mukaan. Harjoittelijana koin, että tässä harjoittelupaikassa oli vapaus päättää, mitä itse halusin lapsille opettaa, ja opetustuokioilleni annettiin aikaa ja arvostusta.
Harjoittelijoilla on siis hyvin vapaat kädet. Ohjelmaa ja materiaalia kannattaa kerätä jo Suomessa ennen harjoitteluun lähtemistä. Varaudu ohjaavasi n. 20 lasta kerralla pienessä tilassa ilman mitään apuvälineitä. Lasten rankaiseminen kepillä lyömällä kuuluu koulun arkeen ja lasten kohtelu ei ole tasa-arvoista. Opettajien ammattitaito on olematon ja heidän käsityksensä ihmisoikeuksista ja opettajan tehtävistä ovat hyvin erilaiset verrattaessa Suomeen, kuten voi olettaakin. Ulkoa opettelu on yhä merkittävä opetus- ja oppimiskeino. Koululla on kuitenkin sateen- ja auringonsuoja sekä oppikirjoja opettajalle, pulpetit, tuolit, kyniä ja lapsilla omia vihkojakin. Luokan seinillä olevat liitutaulut ovat tärkeässä roolissa opetuksessa. Välitunneilla myydään oppilaille ja henkilökunnalle suolaisia ja makeita eväspaloja, kuten popcornia, makeisia ja mehuja. Vettäkin oli saatavilla ainakin minulle, usein otin kuitenkin oman vesipussin mukaan varmuuden vuoksi. Koulu tarjoaa mahdollisuuden maksulliseen lounaaseen oppilaille.
37 Military Hospital
37 Military Hospital on Ghanan puolustusvoimien ylläpitämä julkinen sairaala, joka on yksi Ghanan suurimmista sairaaloista. Puolustusvoimien ylläpitämänä osa sairaalan henkilökunnasta on sotilashenkilöstöä ja osa siviilejä. Suoritin harjoitteluni sairaalan Metodisti-Presbyteerisen kirkon alaisuudessa lasten ja miesten osastoilla. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kyseisen kirkon sairaalapastori eli ”Chaplin” toimi harjoitteluni virallisena ohjaajana, ja oli vastuussa toiminnastani sairaalan osastoilla. Hän ei kuitenkaan osallistunut käytännössä tekemääni työhön osastoilla, vaan esitteli minut osastoille ja antoi käytännön ohjeita sairaalaympäristössä toimimiselle. Vaikka hänen roolinsa oli harjoittelun arjessa ohut, oli hänen olemassaolonsa silti tärkeä jo oman mielenrauhankin kannalta.
Armeijaympäristössä arvostettiin sotilaidenkin taholta vapaaehtoista, ja ehkä erityisesti hengellistä työntekijää. Lisäksi osastonhoitajat auttoivat minua osastojen käytännön asioissa, kuten neuvoivat ja esittelivät minut valituille potilaille. Uskon, että minun olisi ollut vaikeampaa päästä tähän harjoittelupaikkaan ilman kirkkoa yhteistyötahona.
37 Military Hospitalissa ei tiettävästi ole ollut ennen minua ketään Diakin opiskelijoita harjoittelussa. Halusin suorittaa harjoitteluani aikuisten parissa, ja etsimme Ghanassa asuvan Diakin yhteyshenkilönä toimivan Arja Awaytein kanssa minulle sopivaa harjoittelupaikkaa. Aikuissosiaalityön harjoittelupaikan löytäminen tuntui mahdottomalta.
Olen ollut kiinnostunut sairaalasielunhoidosta ja ajattelin, että voisin lähteä viettämään aikaa sairaalan potilaiden kanssa ja ehkä pitää kristillisiä teemoja jollakin tavalla harjoittelussani mukana. Vierailin Ridge Hospitalissa kysymässä harjoittelupaikkaa, mutta he suhtautuivat minuun ikävästi, eivätkä ymmärtäneet mitä sosiaalialan ihmisenä tekisin sairaalaympäristössä. Pian sain tiedon tästä puolustusvoimien sairaalasta, jossa kävimme Arjan kanssa tutustumassa sairaalanympäristöön ja saimme henkilön, jolle minun tulisi esittäytyä ja jolta anoa harjoittelupaikkaa.
Puolustusvoimien organisaation kanssa toimiessa jouduin vierailemaan useiden eri korkea-arvoisten sotilashenkilöiden luona ja toimittamaan papereita eri paikkoihin, ennen kuin sain luvan suorittaa harjoitteluani kyseisessä sairaalassa. Harjoittelun alkamispäivänä minut esiteltiin sairaalapastorille, joka halusi tietää omista toiveistani harjoittelun suhteen. Kerroin hänelle halustani työskennellä aikuisten ja vanhusten kanssa. Ohjaajan mielipide oli, etteivät vanhukset juurikaan osaa englantia, ja että sairaalan vanhukset ovat hyvin sairaita, jolloin kommunikointi heidän kanssa on haastavaa. Vierailimme kuitenkin naisten, miesten, vanhusten ja lasten osastoille, joista valitsin harjoitteluosastoiksi miesten ja lasten osastot.
Aloitin harjoittelupäivät aamuisin lastenosastolta ja iltapäivällä jatkoin miestenosastolle. Lastenosastolla, jossa pääsääntöisesti työskentelin, oli noin 8-20 lasta. Osa heistä vietti osastolla muutamia päiviä, mutta suurin osa useita viikkoja. Lapsilla oli raajavammoja auto-onnettomuuksista, ja muutama oli sairaalassa palovammojen vuoksi. Lapset makasivat selällään sängyissä siten, että he eivät pystyneet juuri liikkumaan. Tämä aiheutti sen, että jouduin käyttämään mielikuvitusta keksiessäni heille mielekästä tekemistä, koska osalla esimerkiksi kirjoittaminen tai lukeminen ei onnistunut ilman avustusta. Olin tuonut Suomesta värikyniä, paperia, englanninkielisen Raamatun ja hengellisen laulukirjan.
Koska olin sairaalapastorin ohjattavana, potilaat ja heidän vanhempansa olettivat minun pitävän hengellisiä asioita toiminnassani esillä, ja se oli myös yksi tavoitteistani. Afrikkalainen kristinusko ja sen todeksi eläminen ovat kuitenkin hyvin erilaisia verrattuna suomalaiseen luterilaisuuteen, jossa uskoa ei usein tuoda esille, eikä varsinkaan ääneen julisteta julkisilla paikoilla. Paikallinen uskonnollisuus on pääosin karismaattista.
Käytännön järjestelyt ja vinkkejä vaihtoon lähtijälle
Diakin vaihtoprosessi on hyvin joustava. Ghana ei ollut hakuvaiheessa ensimmäinen hakutoiveeni, mutta myöhemmässä vaiheessa muuttaessani mieltäni koin, että maan ja maanosan vaihtaminen sujui hyvin jouhevasti ilman turhaa byrokratiaa, siitä kiitos. Infotilaisuudet kansainväliseen vaihtoon lähtijöille oli suunniteltu samalla rennolla meiningillä kuin Diakin opintokokonaisuudet yleensäkin. Infoissa annettiin hyvää tietoa rokotteista ja muista varotoimista matkan varrelle. Näistä tilaisuuksista olisin kaivannut enemmän käytännön tietoa siitä, kuinka paljon matkaa varten tarvitsee esimerkiksi omaa rahaa tai kuinka paljon on varauduttava tekemään kirjallisia töitä Suomessa pyöriviin opintokokonaisuuksiin. Lisäksi olisin kaivannut enemmän käytännön vinkkejä arkeen, jonka matkaan lähtevä kohtaa saapuessaan kuumankosteaan Ghanaan. Alkutaipaleella myös oleskelulupahakemuksen täyttäminen ja postittaminen aiheutti ylimääräistä stressiä.
Maavalinnan lisäksi olin pitkään epävarma siitä, mitä harjoittelussani haluan tehdä. Olin itsepäisesti ajatellut haluavani työskennellä aikuisten tai ehkä vanhusten kanssa, mutten ainakaan lasten kanssa. Päädyin kuitenkin tekemään harjoittelua pitkälti lasten seurassa ja koen sen sopineen niihin olosuhteisiin varsin hyvin. On hyvä muistaa, että vieraassa ympäristössä menee paljon energiaa arjesta selviämiseen. Siksi harjoittelun olisi mielestäni hyvä olla suhteellisen pienellä stressillä ja ahdistuksella toteutettavissa.
Diakilla on hyviä yhteyksiä Accrassa erilaisiin harjoittelupaikkoihin. Harjoittelijalla on monia vaihtoehtoja, joista useimmat sisältävät lasten kanssa tehtävää työtä. Kannattaa kuitenkin pitää loppuun asti mieli avoimena erilaisille mahdollisuuksille. Harjoittelupaikan vaihtaminen paikan päällä Ghanassa ei ollut mahdotonta toteuttaa.
Harjoittelukohteista saatu etukäteistieto oli tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää olisi saada tietoa asumisolosuhteista. Koen olevani onnekas, että minulla oli mahdollisuus asua
sekä maaseudulla että kaupungissa. Etukäteen olisi ehkä hyvä selvittää, mitkä omat toiveet ovat asumisen suhteen. Pienistä asioista ei kuitenkaan kannata valittaa, vaan suhtautua asioihin huumorilla, ja ottaa vastaan se mitä annetaan. Ikimuistoinen reissu tulee joka tapauksessa.
Harjoittelun ohjaus oli minusta riittävää. Sain etukäteen tehtäväksi lähettää sähköpostia viikoittain harjoittelunohjaajalle. Lähetin hänelle myös harjoittelun tavoitteet tutustuttuani harjoittelupaikkaan. Oli hyvä, että oli mahdollista olla yhteydessä sekä harjoittelunohjaajan sekä Ghanan koordinaattoriin. Se luo kaikesta huolimatta turvallisuuden tunnetta, vaikka yhteydenpito olisikin hyvin vähäistä.
Yhteistyö harjoittelupaikkojen kanssa sujui hyvin Ghanassa asuvien yhteyshenkilöiden avustamana. Yhteyshenkilöiden rooli on merkittävä varsinkin siinä vaiheessa, jos harjoittelupaikassa ja asumisjärjestelyissä on jotakin ongelmia, tai haluaa esimerkiksi vaihtaa harjoittelupaikkaa tai asumisjärjestelyjä kesken matkan. Vaihtaminen vie kuitenkin resursseja eikä se ole välttämättä järkevää. Yhteyshenkilöt Ghanassa suhtautuivat opiskelijoihin hyvin ystävällisesti ja vieraanvaraisesti. He myös toivovat opiskelijoiden pitävän yhteyttä ja vierailevan luonaan vaihdon aikana. Yhteyshenkilöille on hyvä viedä tuliaisina esimerkiksi kahvia, suklaata tai kirjoja. He suhtautuvat sinuun äidillisellä kärsivällisyydellä.
Vaihtokokemuksesta jäi monia unohtumattomia muistoja ja kokemuksia. Joutuessani monesti ulos omalta mukavuusalueeltani, opin paljon itsestäni. Sain tutustua moniin ystävällisiin, auttavaisiin ja luotettaviin paikallisiin ihmisiin. Jouduin kuitenkin myös ymmärtämään, että ulkomaalaisena ja valkoihoisena saatan herättää joissakin ihmisissä kateutta, halua hyväksikäyttää tai puhua totuutta muunnellen. On myös hyvä olla rahankäytön kanssa tarkkana, koska paikalliset tuskin arvostavat holtitonta rahankäyttöä. Sillä voi aiheuttaa pahaa mieltä, ja saatat tulla huijatuksi mukavankin tuntuisten ihmisten taholta. Kannattaa muistaa, että kohtaamallesi paikalliselle ihmiselle saatat olla ainut kosketus edustamaasi maailmaan koko hänen elinaikanaan. Yritä jättää siitä kosketuksesta hyvä muisto molemmille!
Matkustettaessa koulutovereiden, joskus suhteellisen vieraidenkin ihmisten, kanssa ulkomaille, heistä tulee tärkeitä voimavaroja hyvin nopeasti vieraassa ympäristössä. Koen, että Ghanaan pystyisi matkustamaan yksinkin, mutta ensimmäistä kertaa Afrikkaan matkaavalle se ei ole suositeltava vaihtoehto. Kannattaa myös olla rohkea ja luoda matkaseurueen välille hyvä keskustelukulttuuri, jossa jokaisen toiveet ja tarpeet tulee kuulluksi. Vaihtokokemus on ainutkertainen tilaisuus, jota ei kannata antaa kenenkään muun tehdä puolestasi.
Kannattaa olla rohkea ja toteuttaa omia kiinnostuksenkohteita ja toiveita, unohtamatta matkaseuralaisten toiveita. Suosittelen myös ystävystymistä paikallisten kanssa, suomalaisten kanssahan ehtii viettää aikaa reissun jälkeenkin. Tutustuminen voi viedä aikaa ja voimavaroja, mutta se on sen arvoista. Kv- vaihto on kaiken kaikkiaan hieno kokemus. Siihen on hyvä varata rahaa riittävästi, koska hintataso on Ghanassa suhteellisen korkea.
Etukäteen stressiä aiheutti viisuminhakuprosessi, ja harjoittelun jälkeen rästiin jääneet koulutehtävät, mutta molemmista selviää.
Harjoittelupaikkojeni hyviä ja huonoja puolia
Providence Assurance School of Gwabe
+ harjoittelijoille vapaat kädet toteuttaa omia suunnitelmia ja ideoita lasten kanssa
+ harjoittelijalta ei vaadita liikaa
+ rehtorilla kokemusta suomalaisista
+ turvallinen ja mukava ympäristö
+ joustavat työajat harjoittelijan voimavarojen mukaan
+ ystävälliset ihmiset, vanhemmat, naapurit jne.
– harjoittelijan rooli epäselvä, harjoittelijan on otettava materiaalia Suomesta ja suunniteltava ryhmälle ohjelmaa ja opetusta harjoittelun ajalle
– opettajien epäammatillisuus, sietokykyä testataan
– väkivallan käyttö kasvatustyössä ja lasten epätasa-arvoinen kohtelu
– alkeelliset opetustilat ja välineet
– koulun ja asunnon hieman syrjäinen sijainti. Ota mukaasi jotain että saat aikasi kulumaan
37 Military Hospital
+ mahdollisuus tehdä harjoittelua eri osastoilla omien intressien ja osaamisen mukaan
+ mahdollisuus hengelliseen työhön, määrän ja laadun saat itse määritellä
+ hyvät julkiset kulkuyhteydet sairaalalle
+ mahdollisuus valita potilaista asiakkaita joita tapaat, esim. päihdetyö
– harjoitteluun pääseminen ei välttämättä yksinkertaista vaan byrokraattista.
– sotilashenkilöstö jäykkää ja tylyä
– jos menet yksin, varaudu itsenäiseen ja yksinäiseen työskentelyyn.
– ei juurikaan kokemusta harjoittelijoista ja ei Diakin yhteystaho.
– potilailla tai sinulla ei ole työskentelyssäsi yksityisyyttä, vaan tapaat asiakkaita huoneissa, joissa on useita muita henkilöitä. Voi olla mahdotonta käydä keskusteluja luottamuksellisesti