Akwaaba! -Tervetuloa Ghanaan! Kokemuksia kansainvälisestä vaihdosta
HARJOITTELUKOHTEENA STREET CHILDREN EMPOWERMENT FOUNDATION (SCEF)
Suoritin moninaisuus ja monikulttuurisuus -opintojaksoon liittyvän harjoitteluni ulkomaanharjoitteluna Ghanassa keväällä 2013. Harjoittelu oli kestoltaan kymmenen viikkoa, mutta maassaoloaikaa tuli yhteensä 15 viikkoa. Työskentelin ja asuin Ghanan pääkaupungissa Accrassa. Harjoitteluorganisaation toimipiste sijaitsi Accran Jamestownissa, ja kohderyhmänä olivat asuinalueen lapset ja nuoret. Matkaraportissani kuvailen harjoitteluun liittyviä seikkoja valmistelusta alkaen.
Valitsin harjoittelukohteeni tulevan suuntautumiseni (LTO-kelpoisuus) perusteella. Afrikan eri harjoittelukohteita valitessani pyrin löytämään paikan, jossa pääsisin tekemään työtä kohdennetusti lasten kanssa, kuitenkin ilman kristillistä lähtökohtaa. Ghanan pääkaupungin slummissa Jamestownissa toimiva katulapsiorganisaatio SCEF vaikutti mielenkiintoisimmalta valinnalta. Toiveena harjoitteluun lähtiessä oli oppia kohtaamaan haastavista elinoloista lähtöisin olevia lapsia ja nuoria. Toivoin löytäväni itselleni uutta ammatillista otetta kohdata jokainen yksilönä tuomitsematta heidän lähtökohtiaan. Vaihtokohteesta saadut etukäteistiedot eivät juurikaan antaneet mielikuvaa siitä, minkälaista työtä minun oli tarkoitus tehdä, joten toimintaan tutustuminen alkoi hyvin alusta saapuessani harjoitteluun.
Street Children Empowerment Foundation (jatkossa käytän lyhennettä SCEF) on organisaatio, jonka toiminta on kohdennettu Jamestownin haavoittuvaisille lapsille ja nuorille. SCEF:in toiminnan lähtökohtana on tukea jokaisen lapsen mahdollisuutta käydä koulua. SCEF on yhdistyspohjainen valtiosta irrallaan oleva järjestö, joka pyrkii tukemaan lapsia ja heidän perheitään kokonaisvaltaisesti. Tavoitteena on saada lapset opetuksen pariin, mutta
samalla myös vahvistaa koko perheen taloudellista tilannetta esimemerkiksi tukemalla vanhempia yrittäjyyteen mikrolainojen avulla. SCEF:in toiminta perustuu avustettavien kanssa jatkuvasti tehtävään yhteistyöhön, jotta myös avustettavat pysyisivät aktiivisina toimijoina.
SCEF:in organisaatio koostui kuudesta vakinaisesta työntekijästä sekä vaihtuvista ulkomaalaisista vapaaehtoisista ja harjoittelijoista. Henkilökuntaan kuului niin paikallisia kuin ulkomaisiakin työntekijöitä. Harjoittelijoiden työnkuva haki oman kokemukseni mukaan edelleen muotoaan. Selkeää ohjausta ei ainakaan omalla kohdallani ollut ennen kuin itse puutuimme huomattuihin epäkohtiin. Oma harjoittelutyönkuvani koostui aluksi monitoroinnista, lukukerhojen ohjauksesta (2krt/vko), sekä avustamisesta joko liikunta- tai taidekerhossa.
Ryhmänohjauksen ollessa minulle jo työn kautta tuttua toimintaa, en kokenut saavani tarpeeksi haasteita liikunta– tai taidekerhojen avustamisesta (2krt/vko). Ryhmillä myös oli jo suunnittelusta vastaavat henkilöt. Ensimmäiset neljä viikkoa harjoittelusta osallistuimme heidän ohjaamiinsa työtehtäviin, mutta niiden ollessa minulle riittämättömiä aloitimme uudelleensuunnittelun loppuharjoitteluaikaa varten. Loppuharjoittelun ajaksi saimme työparini kanssa vastuullemme uuden tyttöjä varten suunnatun projektin suunnittelemisen. Visioimme ja toteutimme ”Stop Sexual Abuse” –ohjelman alusta loppuun asti. Pääsimme myös tutustumaan kahdeksi viikoksi yksityiseen sisäoppilaitokseen, jossa seurasimme kuuden SCEF:in tuettavan lapsen koulunkäynnin edis-tämistä.
Seuraaville harjoittelijoille ohjeistaisin selkeään, omista tarpeista lähtevään työnkuvan suunnitteluun. Oman kokemukseni mukaan työpaikalla on taipumusta teettää harjoittelijalle heille edullisia työtehtäviä, kuten kirjaamista tietokoneella tai toimiston siivoamista.
Harjoitteluni tavoitteet muodostuivat vähitellen työssä. Omia tavoitteitani oli oppia kohtaamaan erilaisuutta ja ymmärtämään erilaisia tapoja toimia. Oman ammatillisuuteni kehittämiseksi halusin havainnoida erilaisia tapoja kohdata lapsia ja heidän tarpeitaan. Halusin nähdä miten lasten kanssa työskennellään, ja miten heidän yksilölliset mielenkiinnonkohteensa ja tarpeet otetaan huomioon.
Harjoittelun aikana olin liikkeellä avoimin mielin ja ajattelin, että kaikki uusi jonka matkalla opin on jotain, jota voin lähteä myöhemmin Suomessa kehittämään. Erityistä antia harjoittelun aikana oli työskentely itselleni uuden ikäluokan kanssa ja uuden asian parissa. Tyttöjen hyväksikäytön vastainen ryhmä opetti paljon niin teoriaa kuin käytäntöäkin siitä, miten kohdata nuoria vaikeiden asioiden parissa.
KÄYTÄNTÖÖN KÄSIKSI
Matkasuunnitelma ja harjoitteluun lähtö oli pitkä prosessi, joka kohdallani alkoi ensimmäisistä haastatteluista. Kohteen valintaa on tärkeää punnita omista lähtökohdista ja valmiuksista käsin. Matkan budjetointi, valmistelut ja oman ajan aikatauluttaminen kulkevat rinnakkain muun arjen kanssa, kunnes itse lähtö koittaa. Perille päästyäni minulle tuli yllätyksenä se, että omaa arkea myös Suomessa täytyy muistaa suunnitella. Koulutehtävät ja mahdolliset työtehtävät juoksevat eteenpäin, vaikka matkalla aika tuntuukin ympärillä pysähtyvän.
Matkavalmisteluita tehdessäni olisin toivonut enemmän käytännön vinkkejä edellisiltä Ghanan matkaajilta. Viisumi, asumisjärjestelyt ja mukaan pakattavat tavarat olisivat asioita, joissa itse toivoisin pystyvän auttamaan seuraavia lähtijöitä. Moni asia reissussa oli kuitenkin sellainen, johon ei pystynyt valmistautumaan etukäteen. Lääkärissä käynti on erilaista kuin Suomessa, mutta oman kokemukseni mukaan Ghanan sairaanhoito on toimivaa ja turvallista, ja siihen kannattaa turvautua silloin kun tarve vaatii.
Sinnikyyttä ja kärsivällisyyttä tarvitaan, jotta asiat saadaan sujumaan toivotulla tavalla. Paikalliset yhteyshenkilöt ovat olemassa opiskelijoita varten, eikä heihin turvautumista kannata pelätä. Tuntui turvalliselta, kun oli joku opiskeluporukan ulkopuolinen henkilö, jonka kanssa pystyi purkamaan huolia tai kokemuksia. Myös muut suomalaiset opiskelijat on hyvä pitää puhelinyhteyden päässä, sillä paikanpäällä kokemusten reflektointi voi va-
pauttaa nauttimaan kokemuksista. Muiden opiskelijoiden kanssa keskustellessa on kuitenkin hyvä muistaa, että kaikkien kokemukset ovat yksilöllisiä, ja että kulttuurishokin vaiheet näkyvät kaikilla eri tavoin. Minua mietitytti erityisesti, miksi en itse ikävöinyt Suomea muiden niin tehdessä.
MITÄ TEIN, MISTÄ NAUTIN?
Arki Ghanassa oli kuin yö ja päivä verrattuna Suomen arkeen. Päivän askareet (pyykkäys, suihkussa käyminen, ruuan ostaminen tai laittaminen sekä paikasta toiseen liikkuminen) vievät norsunosan päivän vapaa-ajasta. Jatkuva valppaana oleminen, ympäristön havainnoiminen ja uusien ihmisten kohtaamien vieraalla kielellä kuluttavat energiaa aivan eri tavalla kuin Suomessa on tottunut. Hiki ja helle väsyttävät, eikä samanlaiseen aktiivisuuteen riitä energiaa. Harrastusten ja fyysisten ponnistusten vähyys söi kyllä urheilulliseen elämään tottunutta, mutta samaan aikaan liikkumisen epämukavuus paahtavassa helteessä oli yhtälailla ärsyttävää.
Tasapainon löytyminen on yksilöllistä. Minua kuitenkin helpotti, kun annoin itselleni luvan elää elämääni Ghanan ehdoin yrittämättä pyrkiä siihen, mitä kotona normaalisti tekisin. Kotijumppa kuminauhoilla ja vesipulloilla oli ensimmäisen kuukauden aikana juuri se, mikä omalla tuttuudellan toi rutiinia ja rytmiä arkeen. Kun kotiutuminen Ghanaan oli tapahtunut, arkisista suomirutiineista oli luonnollisempaa päästää irti.
Accra itsessään on kaupunki ilman keskustaa, joten tutustumien kaupunkiin tapahtuu osissa. Shoppailumahdollisuuksia on jonkin verran. Torit (Makola ja Kaneshie) ja käsityökeskukset (Art’s Market) ovat hyviä paikallisten tavaroiden hankintaan. Länsimaisuutta kaivatessa kannattaa suunnata lentokentän suunnalla oleviin ostoskeskuksiin Accra Malliin ja Marina Malliin. ”Mall” –visiitit ovat virkistävää paluuta länsimaiseen kulttuuriin. Kannattaa tosin varautua omatunnon kolkutukseen yltäkylläisyyden keskellä. Mall –vierailuilla kannattaa varautua länsimaisuuden lähentyvän myös lompakkoasi.
Yleinen sääntö Ghanassa onkin: mikä on länsimaista, se maksaa. Paikalliset tuotteet, ruoka, juoma ja liikkuminen ovat edullisia. Sen sijaan kaikki terveellinen tai mukava maksaa. Hotellit, jopa hostellit, pyytävät melko kovia hintoja yötä kohti. Tinkiminen täytyy muistaa kaikissa tilanteissa. Yleisesti ottaen rahaa kuluu melkein tuplasti suunniteltua enemmän. Ensimmäisen kuukauden aikana tuntuu, että mikään ei maksa mitään, joten rahaa saattaa palaa yllättävän paljon. Tämä varoituksen sanana seuraaville matkaajille.
Luonto on kaunista, mutta sinne päästäkseen täytyy Accrasta käsin nähdä jonkin verran vaivaa. Rannikon sademetsät (Kakum), surffirannat (Busua) ja vehreät mangrovet (Volta) ovat kaikki hikisen ja hitaan matkustamisen arvoisia kohteita. Pohjoisen matka on pitkä, mutta voin suositella sitä täydestä sydämestäni. Kaupunkimaiseman muuttuessa pohjoisen savanniksi ymmärtää Afrikkaa taas yhden palan verran enemmän. Myös naapurimaa Togo on ranskalaisella kulttuurillaan erilainen ja todella suositeltava kohde esimerkiksi maassaololuvan uusimisen yhteydessä.
Viimeisenä kommenttina vaihtomatkaa suunnittelevalle on ”Tee se!”. Päällimmäinen ajatus matkastani on se, ettei mikään tähänastisessa elämässäni ole kasvattanut minua yhtä paljon yhtä lyhyessä ajassa. Kaikki hiki, kyyneleet ja ärsytys unohtuvat, kun katsoo ympärilleen ja huomaa oppineensa nauramaan vastoinkäymisille. Niitä kun tuntui vaanivan joka nurkan takana. Matka Ghanaan sai käyntiin ajatusprosessin, joka kasvattaa niin ihmisenä kuin ammattilaisenakin. Kuten kaikki muutokset, myös kansainvälisen harjoittelun käynnistävät prosessit tapahtuvat vain, jos itse annat siihen luvan. Näillä saattosanoin toivotan kaikki tulevat ulkomaanmatkaajat elämänsä reissulle: ”Älä pelkää avata silmiäsi ja ottaa avosydämin vastaan kaikki se mitä näet!”