Työharjoittelu kuurojen koulussa Ghanassa
Järjestelyt ennen reissua
Ennen reissua järjestelyjä on yllättävän paljon, ja minulla oli välillä vaikeuksia muistaa, mitä kaikkea pitää saada hoidettua ennen lähtöä. Järjestelyjä ja hankintoja on lentolipuista otsalampun ostamiseen. Matkajärjestelyt on hyvä aloittaa vähintään kolme kuukautta ennen matkalle lähtöä. Esimerkiksi hepatiittirokotteissa on tietyt aikavälit, jolloin ne on syytä ottaa. Siksi on hyvä olla tarkkana, ettei niiden ottamisessa tule liian kiire. Keltakuumerokotteesta tarvitsee kansainvälisen rokotepassin, johon tulee leima siitä, että sen on saanut. Lääkkeet ja rokotteet tulivat maksamaan noin 300 euroa. Otin sekä A- että B-hepatiittirokotteet, keltakuumerokotteen ja lääkkeet koleraa, lavantautia ja malariaa vastaan. Tarvittavista lääkkeistä ja rokotesuunnitelmasta pitää aina puhua ensin lääkärin kanssa.
Viisumia piti hakea Tanskasta, sillä Suomessa ei ole Ghanan suurlähetystöä. Haimme turistiviisumia. Viisumin käsittelyssä voi mennä kuukausi, joten sekin on syytä hoitaa ajoissa kuntoon. Suurlähetystön sivuilta löytyi viisumihakemus, jonka tulostin (neljä kappaletta), täytin ja kiinnitin passikuvat. Hakemukseen piti liittää kansainvälinen rokotepassi, jossa oli leima olemassaolevasta keltakuumerokotteesta, passi sekä kopio paluulipuista. Lentoliput piti siis ostaa ennen viisumin hakemista.
Ostimme lennot kesäkuussa. Tulimme siihen tulokseen, että on halvempi lentää Ruotsista kuin Suomesta. Lennot Tukholma-Bryssel-Accra maksoivat noin 470 euroa. Paluumatkalle ostimme lennon Tukholmasta Turkuun, joka oli noin 70 euroa.
Pitkä matka Ghanaan
Aurinkoisena syyskuun aamuna lähdimme laivalla Turusta Tukholmaan. Maksoimme laivamatkasta 15 euroa. Ruotsissa meidän piti matkustaa bussilla lentokentän lähelle, sillä olimme varanneet sieltä hotellin yöksi. Satamasta pääsimme bussilla nopeasti isommalle linja-autoasemalle. Siellä vaihdoimme bussiin, joka vei meidät Bromman lentokentälle. Ajoimme bussilla aivan lentokentän eteen, joten saimme jo illalla selville lentokenttämme sijainnin. Sieltä suunnistimme hotelille, josta sitten aamulla kävelimme lentokentälle.
Välilaskumme oli Brysselissä, ja lennot kestivät noin kymmenen tuntia suuntaansa. Lennot ja välilaskut sujuivat hyvin. Matkustin kahden luokkakaverini kanssa, mikä on aina kivempaa kuin yksin matkustaminen. Vinkkini lentokentälle ovat: ole ajoissa paikalla, älä epäile kysyä neuvoa ja tarkkaile hieman, miten muut toimivat.
Ghanaan saapuessamme meidän piti jo lentokoneessa täyttää maahantulolomake. Lentokentällä meiltä kysyttiin ensimmäisenä rokotepassia, eli siis todistetta keltakuumerokotteesta. Maahantulohaastattelussa virkailijat osaavat olla tiukkoina, ja se hieman jännittikin. Silti yritin vain hymyillä ja vastata kysymyksiin parhaani mukaan. Lopulta siinäkään ei ollut mitään ongelmaa. Onneksi meillä oli tiedossa osoite jossa asuisimme, sillä se piti myös täyttää maahantulolomakkeeseen.
Kuurojen kouluissa oppimassa ghanalaista viittomakieltä
Asuin Ghanassa oikeastaan kahdessa osoitteessa, koska työskentelin kahdessa kuurojen koulussa. Ensimmäisen puolen vaihtoajastani vietin luokkakaverini kanssa Mampongissa, joka sijaitsee noin tunnin-kahden päässä pääkaupungista Accrasta. Siellä olimme koulussa nimeltä Demonstration School For The Deaf. Koulussa on yli 400 kuuroa oppilasta, jotka asuvat koulun alueella. Alueella asuu myös opettajia ja koulun rehtori, ja meillekin oli järjestetty asunto koulun alueelta. Toisen puolen ajasta olimme House Of Gracella, joka sijaitsee Accran tuntumassa Aplakussa. House Of Grace -aikana asuimme Accrassa omakotitalossa, jossa asui myös muita opiskelijoita. Talo on suomalaisen Arjan omistama. Hänellä on ennenkin ollut suomalaisia vuokralaisia, joten asuminen järjestyi aika helposti. Toinen vaihtoehto olisi ollut asua House Of Gracella koulun yläkerrassa, mutta me päädyimme asumaan Accraan. Maksoimme molemmista asunnoista vuokraa. Yhteensä vuokrakustannuksiin meni noin 530 euroa.
Opiskelen viittomakielen tulkiksi. Meillä ei ole Afrikan vaihdolle mitään tarkkoja vaatimuksia, sillä se poikkeaa tavallisesta vaihdosta. Tarkoituksena oli, että olisimme mukana luokissa. Autoimme ja tuimme opettajia ja oppilaita siinä missä pystymme. Meillä ei ollut paljon tietoa Mampongista ennen kuin menimme koululle. Ghanassa sai tottua siihen, että asiat olivat epäselviä pitkän aikaa. Ghanassa mistään ei stressata, aikatauluja ei tunneta eikä mihinkään ole kiire.
Pari ensimmäistä Mampongin viikkoa kiersimme luokissa seuraamassa tunteja. Samalla opettelimme ja opimme ghanalaista viittomakieltä. Ennen vaihtoon lähtöä tunsin ainoastaan muutaman viittoman ghanalaisella viittomakielellä. Ehkä olisi ollut hyvä opetella sitä ajatuksella jo ennen lähtöä. Toisaalta koen, että oli hyvä oppia sitä kuuroilta lapsilta ja opettajilta. Kieltämättä stressasin hieman kielitaidostani. En koe olevani kovin hyvä englannissa, ja koska en osannut paikallista viittomakieltäkään, mietin kuinka selviäisin. Mutta kielitaidosta on lopulta turha murehtia. Viittomakieltä oppii parhaiten natiiveilta käyttäjiltä. Englannillakin pärjää, kun vain rohkeasti yrittää.
Vaihdon aikana käytin yllättävän paljon myös suomea. Meitä oli välillä isokin suomalaisten porukka koossa, ja silloin useimmiten puhuimme suomea. Pidin myös yllättävän paljon, melkein päivittäin, yhteyttä Suomeen. Hankimme heti ensimmäisenä päivänä ghanalaiset puhelinnumerot ja nettiliittymän. Meillä oli MTN-liittymät, ja voin suositella sitä. Se toimi hyvin ja on yleinen Ghanassa, joten netin latausta varten tarvittavia bundle-kortteja löytyi monesta paikasta. Netti oli kuitenkin hyvä laittaa pois päältä, ettei se kulunut ”turhaan”. Nettiliittymän hommaamisessa, kuten kaikessa muussakin, on hyvä pyytää paikallisilta apua.
Maalaisjärjellä ja apua kysymällä pääsee pitkälle
Ghanalaiset ovat todella auttavaisia ja ystävällisiä. Varsinkin vaihdon alkuvaiheessa olin usein hieman peloissani ja varautunut, jos joku paikallinen tarjosi apua. Ajattelin, ettei koskaan voi tietää, kehen voi luottaa. Kuitenkin on pakko todeta, että kaikki meitä auttaneet tuntuivat tekevän sen puhtaasta auttamisen ilosta. Kuljimme usein paikallisilla minibusseilla (trotroilla) ja takseilla. Emme aina olleet täysin selvillä siitä, missä meidän piti jäädä pois trotrosta, tai vaihtaa toiseen. Kuitenkin aina selvisimme ja usein juuri paikallisten avulla.
Taksien kanssa pitää olla tarkempana kuin trotrojen kanssa, etenkin hinnan suhteen. Alussa ei tietenkään voi tietää, mikä olisi sopiva hinta matkalle. Jos mahdollista, paikallisilta tutuilta on hyvä kysyä, mitä he matkasta maksaisivat. Aika nopeasti tinkaamisenkin lopulta oppii. Minua tinkaaminen ärsytti, ja etenkin aluksi se tuntui vaikealta. Pikku hiljaa siitä tuli luontevampaa, vaikken siitä tykännytkään. Tinkaaminen ei päde vain takseihin, vaan kaikkeen kadulta ostettavaan ruokaan ja tavaroihin sekä matkamuistoihin. Jos tuotteessa on hintalappu valmiina, ei yleensä ole tarpeen tingata. Joskus myös esimerkiksi ruoalle sanotaan heti sopiva hinta, jolloin tinkaaminen on turhaa. Kaikkeen pätee se, että maalaisjärjellä ja apua kysymällä pääsee todella pitkälle.
Pysyin yllättävän terveenä koko vaihdon ajan, mutta olin kyllä matkakaverini seurana sairaalassa. Mampongissa on kaksi sairaalaa, joista kävimme toisessa. Se oli ihan kelpo paikka. Accrassa kävimme Trust Hospitalissa, mikä on ymmärtääkseni yksityinen sairaala. Se oli myös ihan kunnollinen paikka. Sairastelujen kanssa on syytä olla tarkkana, sillä Ghanassa on parempi mennä nopeammin sairaalaan kuin Suomessa.
Ghana tuntui turvalliselta
Harkitsin pitkään vaihtoon lähtöä. Opintojeni alussa en ollut lähdössä lainkaan, mutta hiljalleen mieleni muuttui ja päädyin Afrikkaan. Olin salaa haaveillut Afrikkaan matkustamisesta, mutta en ollut kuitenkaan ajattelut lähteväni sinne vaihtoon. Koen kuitenkin, että tämä oli juuri täydellinen ensimmäiseksi Afrikka-kokemukseksi.
Ghana tuntui turvalliselta maalta. Totta kai siellä pitää olla varuillaan, eikä pimeällä kannata liikkua. Tunsin oloni silti paljon turvallisemmaksi kuin olin ajatellut. Kumpikin koulu otti meidät hyvin vastaan, ja lapset olivat suloisia. Olimme heille kuin olentoja ulkoavaruudesta, niin tarkkaan he tutkivat ihoamme ja hiuksiamme. Tuntui siltä, että meidän siellä olomme oli etenkin lapsille merkityksellistä. Vaihtomme muistutti enemmän vapaaehtoistyötä kuin opiskelua. Mampongissa autoimme opettajia tarkastamaan tehtäviä ja juttelimme lasten kanssa. Samalla opimme ghanalaista viittomakieltä. House Of Gracella olimme lopulta koko ajan yhdessä luokassa, jossa ei ollut opettajaa. Korvasimme siis opettajaa, ja opetimme myös taitojemme mukaan. Siihen olisi ollut kiva varautua jo Suomessa.
Kuitenkin juuri siihen on vaihdossa varauduttava, että eteen tulee väistämättä asioita, joihin ei ole voinut varautua. Suomessa pystyy hoitamaan, ja pitääkin hoitaa, monia asioita kuntoon. Silti vaihto on erilainen ja erityinen kokemus jokaiselle, eikä lähtiessä voi tietää mitä tulee tapahtumaan.
Ghanassa kaikki tehdään Suomea rennommin
Tärkeimpinä tavoitteitani oli oppia uudesta kulttuurista ja kehittyä viittomakielissä ja englannissa. Minusta tuntuu, etten kokenut kunnollista kulttuurishokkia, vaikka kulttuurimme eroavatkin aika paljon toisistaan. Ghanassa elämäntapa on rennompi, ja elämän arvot ovat erilaisia. Uskonto on todella tärkeässä asemassa, ihmiset ovat perhekeskeisempiä ja perheen käsitekin on laajempi. Kouluissa tuntui siltä, että tulimme osaksi yhteisöä ja koulumaailmaa. Meitä ei oikeastaan juurikaan ohjattu vaihtokohteissamme, vaan annettiin aika vapaat kädet toimia. Omaa aktiivisuutta tarvittiin.
Näin jälkeenpäin ajateltuna etenkin Mampongissa olisi ollut vielä enemmän mahdollisuuksia tehdä erilaisia asioita. Ghanassa kaikki tehdään rennommin, ja jollain tavalla itsekin mukauduin siihen kulttuuriin, enkä stressannut yhtä paljon. Sitä kulttuuria olisi mukava saada Suomeenkin. Emme tietenkään pääse kokonaan irti aikataulutetusta elämästämme. Olisi silti mukavaa, jos ihmiset pystyisivät hieman irrottautumaan aikatauluista ja kiireestä ja keskittymään välillä enemmän esimerkiksi perheen yhteiseen aikaan.
Vaihto oli kokonaisuudessaan todella hyvä ja ainutlaatuinen kokemus. Uskon, että se kasvatti minua tavalla, jota ei välttämättä pysty selittämään. Ghana oli minusta hyvä vaihtomaa. Näin jälkeenpäin ajateltuna ei ollut niin vaarallista, etten tiennyt asioista hirveästi etukäteen, tai etten pystynyt varautumaan kaikkeen. Siihen suosittelen kuitenkin varautumaan, että sydän saattaa jäädä Afrikkaan.
Vaihdon aikana pidin blogia, joka löytyy osoitteesta http://kaukainenghana.blogspot.fi/