Työharjoittelu Walesissa Swansean yliopistossa
Saapuminen Swanseaan
Saavuin Swanseaan maaliskuun alussa. Yliopistolla minut otettiin vastaan lämpimästi. Ensimmäinen viikko meni tutustuessa kaupunkiin, ja seuraavat kolme viikkoa olin yliopistolla muiden sairaanhoitajaopiskelijoiden kanssa. Osallistuin sekä ensimmäisen vuoden että kolmannen vuoden opiskelijoiden luennoille. Walesissa opiskelijoiden pitää valita suuntautumisensa ennen koulun aloittamista, ja sen perusteella ryhmät jaetaan kolmeen osaan: aikuis-, lapsi- ja mielenterveyshoitotyöryhmiin. Koska minä olin tekemässä aikuis- ja vanhustenhoitotyön opintokokonaisuutta, olin aikuistenhoitotyön ryhmässä.
Osa luennoista oli todella mielenkiintoisia. Luennot erosivat suomen luennoista siten, että ne kestivät vain 45 minuuttia. Siksi aiheet ja opettajat vaihtuivat nopeaan tahtiin. Lyhemmät luennot olivat toisaalta hyviä, sillä ne pitivät yllä mielenkiintoa. Tunnit olivat myös keskustelevia, ja luennoitsija otti opiskelijoita mukaan kyselemällä. Kerran osallistuimme kysymysten vastaamiseen kaikille jaettavien pienten kaukosäädinten avulla. Kysymyksiin annettiin vaihtoehdot, ja jokaisen piti valita niistä omasta mielestään oikea. Sen jälkeen katsottiin, mikä vastaus oli saanut eniten ääniä, aivan kuin Haluatko miljonääriksi -ohjelmassa.
Luentoja ei ollut joka päivä, joten aikaa jäi paljon kaupunkiin tutustumiseen ja kaverisuhteiden luomiseen.
Sancta Marian sairaala
Vaihdossa tein siis kaksi harjoittelua: kirurginen harjoittelu ja sisätautiharjoittelu.
Ensimmäinen, kirurginen harjoittelu, sijoittui Sancta Marian yksityiseen sairaalaan. Sairaalalle kulkeminen onnistui bussilla, joka meni suoraan asunnoltani sairaalan lähelle. Matkaan meni noin 20 minuuttia. Aamun ensimmäisellä bussilla tulin puolituntia myöhemmin kuin muut, mutta henkilölunta oli todella ymmärtäväinen eikä asia haitannut heitä. Paikka sopi hyvin kirurgiseen harjoitteluuni. Sairaala oli pieni, ja osaston potilaat tulivat osastolle ennen ja jälkeen leikkauksen. Siksi sain nähdä sekä peri- että postoperatiivisen hoitotyön. Koska sairaala oli yksityinen, siellä tehtiin monenlaisia leikkauksia. Osastolle tulleet asiakkaat olivat 12–89 -vuotiaita, ja leikkaukset olivat esimerkiksi ortopedisiä (lonkan/polven tekonivel-leikkauksia, kiertäjänkalvosimen korjauksia) ruoansulatuselimiin liittyviä (sappirakon, sigmasuolen poisto), gynekologisia (kohdun poisto, emättimen tähystys) ja plastiikkakirurgisia (ihon siirtoja, silmäleikkauksia, rintaimplantteja).
Osastonhoitaja oli periaatteessa ohjaajani, mutta alussa olin joka päivä eri hoitajan kanssa. Harjoittelun toisella viikolla saimme muodostettua tavoitteet, ja homma pääsi kunnolla vauhtiin. Kävin seuraamassa kaihi-, nivustyrä- sekä rintojen suurennusleikkauksia. Olin myös päivän endoskopiassa fysioterapeutin mukana sekä alakerran poliklinikalla.
Tärkeimmäksi ja haastavimmaksi tavoitteeksi tuli englannin kielen parantaminen, jotta pystyisin sujuvasti ja ammatillisesti kohtamaan asiakkaan ja tekemään hoitotyötä. Potilaan kohtaaminen oli tuttua, mutta toisella kielellä työskentely oli monin kerroin haastavampaa. Hoitokulttuuri erosi hiukan Suomesta, ja esimerkiksi ”small talk” sujui lopussa paljon helpommin englannin- kuin suomen kielellä.
Singletonin sairaala
Toinen harjoittelu oli kaupungin sairaalassa, Singletonin poliklinikalla. Singletonin sairaala sijaitsi aivan yliopiston vieressä, joten sinne kulkeminen oli helppoa. Kolme poliklinikkaa oli jaettu käytävien mukaan. Minun harjoittelupaikkani sijaitsi käytävillä 4 ja 5. Yksikkö tarjosi sekä lääkehoidollisia että kirurgisia erikoislääkärien vastaanottoja. Lääkehoidollisia vastaanottoja olivat muun muassa cardiologinen-, respiratorinen-, hematologinen-, geriatrinen-, gatroenterologinen- ja reumatologinen vastaanotto. Kirurgisia vastaanottoja olivat taas ruokatorveen-, mahalaukkuun-, suolistoon-, kilpirauhasiin-, umpirauhasiin ja verisuoniin liittyvät vastaanotot sekä peräsuolen verenvuoto-, ja kipuklinikka.
Potilaat olivat joko uusia tai follow up -potilaita. Uudet potilaat tulivat spesialistin vastaanotolle oman lääkärinsä (GP) lähetteellä vaivan takia. Ensimmäisellä vastaanotolla potilaan edelliset sairaudet, lääkitys ja sosiaalinen historia käytiin läpi. Vastaanotolla suunniteltiin toimenpiteitä ja tutkimuksia tapauksen eteenpäinviemiseksi. Follow up -potilaat olivat tulleet takaisin toimenpiteiden tai tutkimusten tulosten arviointiin. Näiden tapaamisten tiheys ja määrä riippuivat sairaudesta ja toimenpiteiden luonteesta.
Sairaanhoitajan työ erosi suuresti esimerkiksi osastolla työskentelystä. Toimenpiteet, kuten injektiot, haavataitosten vaihto ja peräruiskeen tai –puikon antaminen kuuluivat työhön, mutta hoito oli yhteydessä enemmän potilaan sosiaaliseen- kuin fyysiseen tukeen. Yksikköön tulevat potilaat olivat hermostuneita, jännittyneitä ja pelokkaita tulevasta. He olivat huolissaan mahdollisesta diagnoosista tai hoitotoimenpiteistä sekä siitä, mitä tulisi tapahtumaan. Siksi oli tärkeää selittää potilaalle, mitä tulee tapahtumaan, kuunnella hänen pelkojaan ja huoliaan sekä selittää, jos jokin oli jäänyt epäselväksi.
Pääsin harjoittelussa osallistumaan monipuolisesti lähes kaikkiin klinikoihin. Kävin myös seuraamassa erilaisia toimenpiteitä, kuten spirometri-, echocardiocram- ja endoskopiatoimenpiteet. Olin myös erikoissairaanhoitajien mukana eri klinikoilla, esimerkiksi hengitys-, lisähappi-, gastro-enterologinen-, syöpä-, stoman hoito-, diabetes- ja tupakoinnin lopettamisklinikka.
Elämää Swanseassa
Swanseaan matkustin Lontoon kautta. Sieltä otin junan Swanseaan. Swansean juna-asemalla minua odotti ”student buddy”. Hän vei minut asunnolleni, ja auttoi minua saamaan avaimet kouraan ja löytämään oikean kämpän.
Junat olivat kalliita, joten suosin enemmän bussilla liikkumista. National Express, Megabus ja Greyhound tulivat tutuiksi kolmen kuukauden aikana. Monelta Lontoon lentokentältä meni suora bussiyhteys Swanseaan. Kaupungissa liikkumista varten ostin bussikortin, joka maksoi 68 puntaa kuukaudessa. Se tuli kalliiksi, ja harkitsin välillä jopa pyörän ostamista, mutta brittiläinen liikennekulttuuri teki idean mahdottomaksi.
Asuntoni oli opiskelija-asunto Hendrefoelan alueella. Minulla oli huone kolmikerroksisessa asunnossa, ja jaoin keittiön yhdeksän ihmisen kanssa. 25 punnalla sain huoneeseeni peiton ja tyynyt, joten niitä ei tarvinnut itse ostaa. Myös ruokailuvälineet olivat valmiina huoneessa. Vessan ja suihkun jaoin seinänaapurini kanssa. Alueelta ajoi bussi yliopistolle kymmenen minuutin välein, ja matka kesti noin kymmenen minuuttia. Myös keskustaan pääsi 20 minuutissa. Olin maksanut koko vuokran etukäteen, joten siitä ei tarvinnut huolehtia vaihdon aikana. Vuokra viikolta taisi olla hieman päälle 80 puntaa.
Yliopistolta sain parin muun sairaanhoitaja-vaihto-opiskelijan nimet ja yhteystiedot, ja otin heihin yhteyttä. Menimme yhden ystäväni kanssa perjantaisin järjestettävään English Corneriin, jonne kokoontui ulkomaalaistaustaisia swansealaisia keskustelemaan ja tutustumaan ihmisiin. Tapasin siellä mielenkiintoisia ihmisiä eri puolilta maailmaa, ja menin sinne aina kun minulla oli aikaa.
Yliopistolla oli myös erilaisia seuroja ja klubeja joihin liityin. Monet näistä olivat hyvin järjestettyjä, ja pääsin kokeilemaan todella hienoja juttua. Kävin esimerkiksi purjehtimassa, melomassa ja kiipeilemässä. Ryhmien kautta tutustuin ihmisiin, ja pääsin reissuilla näkemään paikkoja, jonne en muuten olisi osannut mennä. Lisäksi tein linja-autolla reissuja eri kaupunkeihin, kuten Cardiffiin, Bristoliin, Bathiin, Lontooseen, Oxfordiin ja Birminghamiin. Kaiken kaikkiaan Swansea ja Wales ylittivät odotukseni, ja nautin vaihtoajasta todella. Kolme kuukautta meni liian nopeasti, ja suosittelisinkin seuraavaa lähtijää harkitsemaan koko lukukauden kestävää vaihtoa, jos mahdollista.