Työharjoittelussa nepalilaisessa kylässä
Matkalla Kathmanduun
Olin harjoittelussa Nepalissa kolme kuukautta. Lensimme Helsingistä Delhin kautta Kathmanduun. Lento Delhiin kesti kuusi tuntia, ja odotimme seuraavaa lentoa vielä kuusi tuntia Delhin lentokentällä. Tätä varten emme kuitenkaan tarvinneet viisumia Intiaan. Kathmanduun lensimme Air India lentoyhtiöllä, ja matka kesti 1,5 tuntia. Yhteensä lentoliput maksoivat noin 850 euroa. Kathmandusta Delhiin lensimme Jat-airways lentoyhtiöllä, ja vietimme yön Delhin lentokentällä. Paluumatkalla Finnairin lento myöhästyi neljä tuntia, joten jouduimme odottamaan Delhissä. Muuten lennot menivät hyvin. Kaikeksi onneksi Delhin lentokentällä voi maksaa Intian rupioilla tai dollareilla.
Kathmandun lentokentällä saimme viisumit. Viisumi 90 päiväksi maksoi 100 dollaria, ja se piti maksaa tasarahalla. Ostimme viisumit kolmeksi kuukaudeksi. Olimme siis Nepalissa 91 päivää, eli yhen päivän liikaa. Tästä yhdestä päivästä ei onneksi tarvinnut maksaa erikseen tai ostaa uutta viisumia sitä varten. Viisumiin tarvittiin passivalokuva, mutta Kathmandun lentokentältä löytyi valokuva-automaatti. Suosittelenkin ottamaan mukaan riittävästi valokuvia. Niitä tarvitaan monissa paikoissa, kuten matkapuhelimen sim-kortin ostamiseen tai vaelluslupaan.
Paikallinen koordinaattori oli meitä Kathmandun lentokentällä vastassa. Otimme taksin, joka maksoi 600 rupiaa. Suurin osa rahasta oli kortilla, käteisenä meillä oli ainoastaan dollareita. Rahaa olisi voinut vaihtaa jo lentokentällä, mutta teimme sen myöhemmin koordinaattorin neuvomassa paikassa. Rahaa voi nostaa myös raha-automaatilta, josta nostin useimmiten 10 000 rupiaa (n. 80 euroa) kerrallaan. Jokaisesta nostosta veloitettiin komissio 4 euroa. Kathmandussa on myös automaatteja, joista voi nostaa 30 000 rupiaa tai enemmänkin, jos automaatissa vain on riittävästi rahaa.
Perillä kylässä
Työharjoittelupaikkani sijaitsi Sindhupalchokin piirikunnassa, Bhotechaur kylässä, joka sijaitsee 44,5 km päässä Kathmandusta. Ensimmäisen viikon vietin Kathmandussa Sailon guesthousessa. Suunnittelin olevani siellä vain muutaman päivän, mikä olisi hyvä sopeutumisen kannalta. Jouduin kuitenkin jäämään melkein viikoksi, koska organisaation suunnittelut veivät aikaa. Koordinaattorini näytti minulle kauppoja, automaatteja ja kathmandulaisia harjoittelupaikkoja, ja antoi tarvittavaa tietoa. Asuminen koordinaattorini luona maksoi 400 rupiaa/yö.
Tein harjoitteluni Tuki Association Sunkoshi -organisaation kautta. Tapasin organisaation pääkoordinaattorin Kathmandussa. Pääkoordinaattori toimi Save the Children järjestössä, mutta oli kuitenkin yhteistyössä myös Tukin kanssa. Tukin paikallinen pääkoordinaattori auttoi minua pääsemään linja-autolla perille. Matka kesti noin kaksi tuntia, ja lippu maksoi 70 rupiaa. Kylässä tutustuin Sunkohin työntekijään Nirajaniin, jonka kanssa olin eniten yhteydessä, koska hän asui samassa kylässä ja puhui sujuvasti englantia.
Asuminen Bhotechaurissa
Bhotechaurissa Nirajan esitteli minulle kaksi asumisvaihtoehtoa. Yksi oli huone uudessa hotellissa, ja toinen oli vanha ikkunaton vaja. Ensimmäisen paikan vuokrahinta oli 650 rupiaa yöstä, sisältäen kaksi kertaa ruokaa ja teetä päivässä sekä nettiyhteyden. Vaikka hinta oli kaksi kertaa enemmän siitä mistä alun perin koordinaattorin kanssa puhuimme, ei minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua. Paikka oli neljäkerroksinen talo kylän keskustassa. Siellä oli tarvitsevat kaupat ja bussipysäkki. Ensimmäisessä kerroksessa asui hotellin omistava perhe, toisessa oli kaksi hotellin huonetta, ja kolmannessa oma huoneeni. Vastapäätä huonettani oli paikallinen pankki, ja ylimmässä kerroksessa sijaitsi ravintola.
Huoneen vieressä oli vessa ja kylmäsuihku, johon pankin ollessa auki pääsivät kaikki kyläläiset. Ravintolan ruoka oli maukasta, ja kaikki vaatimukseni toteutuivat. Kuten kaikkialla Nepalissa, sähkö tuli kylässäkin aikataulun mukaan. Netin oli tarkoitus toimia aina, kun sähköä oli, mutta se ei aina onnistunut. Nettiyhteys oli aika hidas, ja esimerkiksi Diakin sivulle ei aina päässyt. Kuitenkin yhteyttä oli riittävästi, jotta pystyin tekemään kaikki tärkeät asiat.
Kathmandussa ostin puhelimeen Nceel-kortin, vaikka niitä voi löytää kylästäkin. Kortti maksoi kerrallaan 100 rupiaa, mikä riitti soittoihin Nepalissa. Viestit Venäjälle sen sijaan olivat aika kalliita.
Kylässä asumispaikkani lähellä sijaitsi paikallinen terveysasema, mutta vaikeammissa tapauksissa potilaat lähetettiin Kathmanduun. Itse en tarvinnut lääkkeitä tai lääkärin hoitoa, mutta muut opiskelijat joutuivat olemaan sairaalassa Kathmandussa, mikä useimmiten johtui vatsataudista. Yksi vaihtoehto on ottaa mukaan antibiootit Suomesta, mutta niitä saa myös Nepalilaisista apteekeista ilman reseptiä.
Koko matkan kustannukset olivat yhteensä noin 2600 euroa.
Tuki Sunkosi -yhdistys
Tuki Sunkoshi -yhdistys, jonka kautta olin vaihdossa, on toiminut vuodesta 1992. Organisaatio pyrkii edistämään yhteisön kehittämistä ja sosiaalista hyvinvointia. Sunkoshin pääkehittämiskohteet ovat maatalous, toimeentulo, peruskoulutus, terveydenhuolto, yhteisöjen aktivointi sekä sosiaalinen suojelu. Tällä hetkellä Tukissa toimii muutamia projekteja, jotka edistävät naisten ja lasten hyvinvointia.
Työharjoitteluni tapahtui Jalpa Devi Higher Secondari -koulussa. Harjoitteluun ei tarvinnut työlupaa. Opetin lapsille englannin kieltä kolmannella, neljännellä ja viidennellä luokalla. Koulun loman aikana vedin eri-ikäiselle lapsille kerhoa. Harjoitteluni tavoitteena oli käyttää toiminnallisia menetelmiä, jotka edistävät lasten kiinnostusta ja motivaatiota opiskeluprosessiin. Suunnittelin tekeväni tästä toiminnasta myös opinnäytetyöni.
Kävelymatka kouluun kesti yhden tunnin. Koulu alkoi kymmeneltä yhteisellä hetkellä, jossa pidettiin aamujumppa ja laulettiin kansallislaulu. Pidin kolme tuntia peräkkäin. Useimmiten luokan opettajat olivat paikalla. Englannin kielen opettajat puhuivat englantia aika huonosti, enkä minä puhu nepalia, mikä oli haasteena tuntien pitämisessä. Myös kulttuuriset erot oppimisprosessissa vaikeuttivat tilannetta. Kuitenkin löysimme yhteisen kielen ja ymmärryksen. Opetin lapsille kieltä laulujen, runojen, harjoitusten ja leikkien kautta. Lapset olivat erittäin innostuneita.
Nepalilainen opetustyyli on erilainen kuin Suomen. Opettaja lukee suurimman osan materiaalista ääneen kirjasta, ja kirjoittaa sen taululle. Lapset vuorostaan toistavat sen yhdessä, ja kirjoittavat sen taulusta vihkoon. Lasten mielipidettä ei kysytä. Siksi oli vaikeaa selittää opettajille, että haluan lasten vaikuttavan opettamisprosessiin ja sen suunnittelemiseen. Heikkoja opiskelijoita ei oteta huomioon, eikä heiltä kysytä. Yritin ottaa huomioon heidän kykyjään, vaikka se vaati paljon aikaa. Tulokset olivat hyviä, minkä huomasivat myös opettajat. Lapsilta ei myöskään hyväksytä luovuutta. Esimerkiksi piirustustunnilla, jossa tarkoituksena oli käyttää omaa mielikuvitusta musiikin tahdissa, opiskelijat toistuvasti kyselivät lupaa esimerkiksi kukan piirtämiseen.
Kerhotoiminta
Koulun loman aikana pidin lapsille kerhoa ilman opettajia, ja silloin toiminnallisten menetelmien käyttäminen oli helpompaa. Silloin lapset tunsivat itsensä vapaiksi, eikä heillä ollut kiirettä oppia koulukirjojen tenttimateriaalia. Toisaalta se oli myös haasteellista, koska lasten määrää ei oltu rajoitettu, ja joskus tunnille tuli todella paljon eri-ikäisiä opiskelijoita.
Luokan ovesta ja ikkunoista tuijotti aina muita kylän lapsia ja aikuisia, jolloin lapsia oli vaikeampaa pitää kurissa. Kerhon aikana suunnittelimme tunnit lasten toivomusten mukaan. Useimmiten lauloimme, maalasimme ja leikimme draamaa. Harjoitteluni aikana osallistuin myös paikallisten esikoulujen opettajien kokoukseen, jossa jaettiin ajatuksia ja kokemuksia. Opettajien pyynnöstä keräsin heille käyttämääni materiaalia. Haluan uskoa, että toimintani oli hyödyllistä sekä lapsille että opettajille.
Tuntuu, että paitsi opiskelijat, myös opettajat tarvitsevat tukea ja ohjausta opetustyössä. Mielestäni koulutus lasten oikeuksista ja opetusmenetelmistä, sekä englannin kielen kurssi voisivat olla erittäin ajankohtaisia koulun opettajille. On tärkeää, että opettajat ovat avoimia uudelle ja kiinnostuneita oppimaan. En saanut paljon ohjausta koordinaattoreilta, mutta koulun rehtori auttoi kaikissa esille nousevissa ongelmissa. Olen saanut myös paljon tukea lapsilta. Heidän ystävällisyytensä, kiinnostuksensa ja motivaationsa rohkaisivat minua toiminnassani. Suuri kiinnostukseni nepalilaiseen kulttuuriin innosti lapsia opettamaan minua, ja opetti minut hyväksymään uusia asioita. Minulle työharjoittelu Nepalissa oli yksi parhaimmista tapahtumista elämässäni ja todella antoisa kokemus.
Kulttuuriin liittyviin eroavuuksiin oli vaikea tottua alussa. Tällaisia eroavaisuuksia olivat esimerkiksi nepalilainen aika ja suunnittelu. Nepalilaiselle viisi minuuttia voi tarkoittaa tuntia. Sovittu tapaaminen tai asia voi jäädä toteuttamatta. Kuitenkin minusta tuntuu, että pääsin riittävästi syvälle kulttuuriin, enkä siksi tuntenut pettymyksiä. Suosittelen kovasti kaikille nepalilaisesta kulttuurista kiinnostuneille harjoittelupaikkaa tässä kylässä. Minusta Bhotechaurin koulut ovat hyviä paikkoja vapaaehtoistyölle. Kylän ihmiset ovat mahtavia, ja olen ollut lämpimästi tervetullut sekä koulun yhteisöön että kyläläisten piiriin. Paitsi antoisaa ammatillista kokemusta, olen saanut hyviä ystäviä paikallisten ihmisten keskuudesta. Olen oppinut heiltä positiivisuutta, nöyryyttä sekä rakkautta elämään.