Harjoittelu Women for Human Rights -järjestössä Nepalissa
HARJOITTELUKOHDE
Suoritin kolme kuukautta kestävän kansainvälisen harjoittelun syksyllä 2013 Nepalissa, Women for Human Rights (WHR) -järjestössä. WHR on nepalilainen leski- ja yksinelävien naisten ihmisoikeuksia ajava voittoa tavoittelematon organisaatio. Suoritin harjoitteluni järjestön keskustoimistolla Kathmandussa. Työhöni kuului myös työmatkoja maaseudulle järjestetyihin koulutustilaisuuksiin, joita WHR organisoi.
Päätin hakea harjoitteluun kyseiseen kohteeseen, sillä olen suuntautumassa naistyöhon. Siksi kansainvälinen työkenttä ja naisten oikeudet kiinnostavat minua ammattillisessa mielessä.
Opiskelen sosionomiksi ja suoritan kaksoistutkintoa (kirkon nuorisotyön ohjaaja) Kauniaisten toimipisteessä. Harjoitteluun lähtiessä olin aloittamassa opintojeni kolmatta lukuvuotta, ja kyseessä oli Monikulttuurisuus ja Moninaisuus (MMK) -opintojakso.
MATKAJÄRJESTELYT
KV-harjoittelua varten kävin läpi Diakin kansainvälisen valmennuksen, hankin tarvitsemani maakohtaiset rokotukset, viisumin, lennot ja varasin majoituksen. Tein lisäksi matkustusilmoituksen. Lisäksi hankin matkavakuutuksen.
Lensin Nepaliin Hollannin ja Malesian kautta. Paluulentoni puolestaan kiersi Intian kautta. Meno-paluun voi parhaimmillaan saada 400-600 eurolla, mutta lentojen hinnat vaihtelevat sesonkien mukaan. Viisumista kuluja kertyi noin 70 euroa, ja hankin sen maahan saapuessani Kathmandun lentokentältä. Tarvitsin viisumia varten passikuvan, ja itse hakemuksen täytin vasta lentokentällä.
Arvioisin kansainvälisen harjoittelun kokonaiskustannusten olevan kohdallani noin 1200 (sisältäen lennot, matkavakuutuksen, viisumin ja rokotukset). Lisäksi vuokrakulut olivat kuukausittain noin 90-130 euroa. Ruokakustannuksia on todella vaikea arvioida. Halvimmillaan illallinen maksaa eurosta ylöspäin, mutta turistiravintoloissa aterian hinta voi olla melkein Suomen hinnoissa.
MAJOITUS
Olin varannut alustavan majapaikan Kathmandussa sijaitsevasta guest house -tyylisestä majatalosta. Myöhemmin asuin Kathmandussa paikalliselta tuttavaperheeltä vuokraamassani pienessä asunnossa. Viimeisen kuukauden asuin jälleen guest house -tyylisessä vuokra-asunnossa. Tein viikonloppuretkiä maaseudulle, viidakkoon sekä vaeltamaan vuorille.
Vuokrakustannukset Nepalissa ovat Suomen hintatasoon nähden erittäin alhaiset. Kohtuullisen vuokra-asunnon voi halvimmillaan saada jopa 50 eurolla kuussa, mutta hintaan vaikuttaa sijainti ja asunnon kunto sekä varustus.
Olin itse tyytyväinen löytämääni majoitukseen, ja kokemus paikallisen väestön seassa turistialueen Thamelin sijasta oli silmiä-avaava. Suosittelisin ns. normaalia vuokra-asuntoa, mikäli kosketuspinta tavalliseen nepalilaiseen arkeen kiinnostaa, ja olet valmis kohtaamaan erilaista elämänmenoa turistimajoituksen sijaan.
Vuokra-asuntoa valitessa kannattaa kiinnittää huomiota turvallisuuteen ja siihen, onko valmis liikkumaan ulkona pimeän aikaan. Sähkö on maassa säännösteltyä eikä katuvaloja ole. Pimeä laskeutui kuuden aikaan. Sen jälkeen en kokenut ulkona yksin liikkumista turvalliseksi tai miellyttäväksi, lukuun ottamatta Thamelin valaistua turistialuetta. Siellä katuja valaisivat myöhään avoinna olevien ravintoloiden ja kauppojen valot.
Majoittuminen Thamelin turistialueilla on toki helppo ja hyvä ratkaisu etenkin ensimmäistä kertaa Nepalissa vierailevalle. Toisaalta turistialueella elämänmeno on myös paljon länsimaalaisempaa kuin Kathmandun muissa osissa.
MATKUSTAMINEN
Matkustin harjoittelupaikkaani WHR:n toimistolle yleensä joko kävellen, tuk tuk “auto-bussilla” tai paikallisella bussilla. Liikenteeseen ja saasteisiin tottuminen vei aikaa, sillä saasteiden määrä on ainakin pääkaupungissa valtava ja liikenne sekavaa. Bussista poistuminen vaati usein itsensä tunkemisen ulos erittäin täydestä ja puoliksi liikkuvasta bussista. Myös bussien kyltit olivat nepaliksi, joten kesti hetken ennen kuin opin, mitä reittiä minun kannattaisi käyttää ja mihin bussiin astua. Matkustaminen Nepalissa on kuitenkin erittäin edullista; paikallisbussilippu maksaa noin 20 rupiaa, eli muutaman sentin.
Taksimatkat olivat edullisia ja mielestäni luotettavia. Vartin matka kotoa työpaikalleni maksoi noin 150-300 rupiaa kuskista ja tinkimisestä riippuen.
RUOKA
Sain lounasruuan ilmaiseksi harjoittelupaikkani ruokalasta, mutta muuten kustansin ateriani itse. Nepalilainen ruoka on erittäin edullista, ja valikoima on suhteellisen laaja ainakin maan pääkaupungissa Kathmandussa.
Yleisimpiä ruokia ovat linssit ja riisipohjainen dal bhat sekä lounasaikaan tarjoiltavat momot (riisitaikinaan käärityt ja paistetut kasvis- tai lihapyörykät). Myös länsimaalaista ruokaa on hyvin saatavilla ainakin pääkaupungissa.
Ruokakulttuuriin sopeutuminen oli helppoa, sillä pidän aasialaisesta ruoasta. Tuoretta ruokaa sai ja se oli mielestäni maukasta. Paikallinen ruoka on yleensä vahvasti maustettua ja siinä on vaikutteita intialaisesta, tiibetiläisestä ja kiinalaisesta keittiöstä. Söin lähes kaikkea, mutta huolehdin hyvästä käsihygieniasta ja vältin hanaveden juomista. Ostin puhdistettua vettä, ja välillä käytin vedenpuhdistustippoja hanaveden puhdistamiseksi. Yhdessä paikassa myös vuokraani kuului puhdistettu vesi.
PUHELIN JA INTERNET
Ostin Kathmandusta paikallisen Ncell-yhtiön kautta simkortin. Käytin internetiä lähinnä puhelimessani ja kannettavassa tietokoneessani. Kathmandussa oli yllättävän hyvät wi-fi yhteydet miltei jokaisessa ravintolassa ja kahvilassa, aivan pienimpiä lukuunottamatta. Paikallispuhelut ja tekstiviestit olivat erittäin halpoja.
TERVEYSPALVELUT
En tarvinnut harjoitteluni aikana terveyspalveluita muutamaa apteekkikäyntiä lukuunottamatta. Paikallisessa apteekissa tosin kannatti olla varovainen, jotta sai mitä oli etsimässä. Huomasin, että etenkin vahvoja ja epämääräisiä antibiootteja oli tarjolla yleisesti ilman reseptiä. Minulla oli paikallisen länsimaalaisen klinikan yhteystiedot varalta mukana.
HARJOITTTELU KOKEMUKSENA
Harjoitteluni WHR järjestössä oli erittäin antoisa ja opettavainen kokemus. Sain suunnitella työalueeni oman ohjaajani kanssa harjoittelun alussa, ja pääsin keskittymään niihin tehtäviin, jotka minua itseäni kiinnostivat. Järjestön lähes kaikki keskustoimistolla työskentelevät työntekijät puhuivat sujuvaa englantia, ja minut otettiin hyvin mukaan tiimiin.
Tehtäviini kuului mm. projektien suunnittelua, raporttien kirjoittamista, koulutustilaisuuksien järjestelyyn liittyviä tehtäviä sekä graafisen suunnittelun töitä. Osallistuin asiakastapaamisiin tilanteissa, joissa käytettiin englannin kieltä. Pääsin tustustumaan myös turvakodin toimintaan, ja suunnittelemaan rakennusvaiheessa olevan uuden turvakodin varainkeruuta. Lisäksi olin mukana projektissa, jossa tarkkailimme vapaiden vaalien toteutumista naisnäkökulmasta.
Huomasin, että harjoitteljiana minut otettiin hyvin mukaan tiimityöhon. Se ehkä johtui suurelta osin myös oma-aloitteisuudestani. Pyysin saada harjoitteluni aikana omia vastuualueita ja tehtäviä. Pääsin seuraamaan järjestön johtajan työtä lähietäisyydeltä, koska oma-aloitteisesti pyysin tapaamista hänen kanssaan. Siksi johtaja kutsui minut usein mukaan ylemmän tason palavereihin ja tapaamisiin, joihin en luultavasti olisi muuten tullut kutsutuksi mukaan. Koin tämän antoisaksi ja arvokkaaksi näköalapaikaksi järjestötyön kentällä.
WHR:n harjoittelijan kannattaa mielestäni siis itse olla aktiivinen ja pohtia jo etukäteen sitä, mitkä ihmisoikeustyön osa-alueet kiinnostavat eniten. Myös järjestön työhön etukäteen tutustuminen auttoi minua sopeutumaan työympäristöön. WHR tekee huomattavan laajaa kansallista ja kansainvälistä työtä, ja projektien hahmottamiseksi on hyvä olla perillä järjestön työmuodoista jo etukäteen. Toki ensimmäisen viikon aikana sain myös mahdollisuuden perehdyttämiseen. Erillistä työnohjausta jouduin aluksi melkein vaatimaan. Sain kuitenkin jatkuvasti opastusta ja neuvontaa kollegoiltani, ja koin sen riittäväksi. Harjoittelun aikana huomasin, että WHR:n työssä tulee myös usein vastaan tilanteita, joissa täytyy kyetä pyytämään neuvontaa ja opastusta. Täytyy pystyä rajoittamaan omaa työmääräänsä, mikäli alkaa tuntua, että vastuualueet paisuvat epärealistisiksi.
Kokemusteni perusteella harjoittelupaikka sopii oma-aloitteiselle ja naisten ihmisoikeuksista aidosti kiinnostuneelle henkilölle, joka ei vierasta tarttua haasteisiin. En suosittelisi paikkaa henkilölle, jolla ei ole aiempaa kokemusta järjestökentästä tai työstä ihmisoikeusrikkomuksiin tai väkivaltatyöhön liittyen. Perustelen tätä sillä, että WHR:n asiakkaat ovat usein kovia kriisejä ja traumoja kokeneita naisia. Harjoittelun aikana tulee väistämättä kohdanneeksi koskettavia ja rankkoja ihmisoikeusrikkomuksia, sekä saamaan kuvan vaikeista olosuhteista, joissa leskinaiset Nepalissa elävät. Työ on ajoittain hektistä, eikä jatkuvalle ohjaukselle ja esimerkiksi tulkkaukselle ole aina mahdollisuuksia. Työtehtäviä voidaan räätälöidä harjoittelijan toiveiden mukaan, mutta mielestäni antoisinta oli päästä ns. oikeisiin tehtäviin ja konkreettisesti mukaan työhön.
Ihmisoikeustyössä on mielestäni hyvä myös muistaa, että järjestötyö on hidasta mutta kannattavaa. Yhteiskunnallisella tasolla tulokset näkyvät usein vasta vuosien päästä, mutta toisaalta positiiviset edistysaskeleet voivat näkyä yksilöiden kohdalla jo hyvin pian. WHR opetti minulle paljon uutta kansainvälisestä ihmisoikeutyöstä ja sen mahdollisuuksista kehitysmaaympäristössä. Opin lukemattomia asioita projektisuunnitteluun sekä raportointiin liittyen. Koin myös aikaisemman työkokemukseni järjestökentällä ja naistyössä hyödylliseksi.
TURVALLISUUS
Maassa järjestettiin parlamenttivaalit harjoitteluni aikana. Siihen liittyen järjestettiin lukuisia yleislakkoja, jotka lamauttivat ainakin osittain liikkumisen julkisilla kulkuvälineillä. Turvallisuusuhkina olivat polttopulloiskut ja pommit, joita oli kymmenen päivän yleislakon aikana useita kymmeniä. Omalla asuinalueellanikin räjäytettiin yksi bussi-pommi, ja tämä toki aiheutti turvattomuuden tunnetta.
Nepalin poliittinen tilanne on epävakaa. Kymmenen vuotta kestänyt sisällissota päättyi vasta vuonna 2006. Turvallisuustilanteeseen on syytä perehtyä ennen matkalle lähtöä ja henkisesti yrittää valmistatua siihen, että väkivaltaisuuksien mahdollisuus on olemassa. En halunnut elää pelossa, mutta toki pyrin välttämään turhien riskien ottamista.
KULTTUURIIN SOPEUTUMINEN
Kohdallani paikalliseen kulttuuriin sopeutuminen kesti muutamia viikkoja. Oli mielenkiintoista havaita kulttuurisia eroja. Nepalissa on vallalla kastijärjestelmä, ja sosiaaliseen kanssakäymiseen liitttyy paljon hierarkiaa.
Huomasin, että esimerkiksi vanhempia ihmisiä kohdatessaan nuoremmat eivät usein katsoneet heitä suoraan silmiin vaan ikäänkuin välttelivät heidän kasvojaan. Tämä on paikallinen tapa osoittaa kunnioitusta vanhuksia tai arvovaltaisia henkilöitä kohtaan.
Miehet ja naiset eivät osoita toisilleen julkisesti läheisyyttä. Esimerkiksi käsikkäin kävely on paheksuttavaa. Toisaalta huomasin, että samaa sukupuolta olevat nepalilaiset ystävykset kävelivät usein kaulakkain. Huomasin myös, että miehet helposti tulkitsivat pidemmmät ja tahattomatkin katsekontaktit flirttailuksi, vaikka ne olivat länsimaalaisten naisten mielestä vain normaaleja katsekontakteja. Kuulin tästä lukuisia esimerkkejä monilta länsimaalaisilta naisilta.
Opin mielestäni käyttäytymään kunnioittavasti paikallisia kohtaan, ja vältin esimerkiksi pukeutumasta olkapäitä paljastaviin asuihin tai liian lyhyisiin mekkoihin. Viihdyin nepalilais-tyylisissä vaatteissa, ja huomasin, että esimerkiksi kaduilla sai kävellä rauhassa kun ei pukeutunut liian “länsimaalaiseen” tyyliin. Länsimaalaisten näköisille ihmisille usein myös tyrkytetään Kathmandussa ostettavaa tavaraa varsinkin turistialueilla – muuten mielestäni kaduilla sai kulkea rauhassa.
Itse pidin nepalilaisten naisten pukeutumistyylistä, mutta toki se ei miellytä kaikkia, eikä WHR järjestössä työskenteleminen sitä millään tavalla vaatinutkaan. Ainoa toivomus, jonka järjestö esitti oli, ettei työntekijöillä olisi liian paljastavia vaatteita, kuten minihameita tai olkapäät paljastavia toppeja.
TYÖYMPÄRISTÖ
Pärjäsin harjoittelussa hyvin englannin kielellä. Pelkän asiakastyön tekemiseen olisi kuitenkin vaadittu suhteellisen hyvää nepalin kielen taitoa.
Työkulttuurin eroihin liittyivät hierarkiset mallit. Vanhempia työntekijöitä puhuteltiin esimerkiksi sanalla ma’am (=arvovaltaisempi naishenkilö), didi (=vanhempi naishenkilö) tai bahini (=nuorempi naishenkilö). Myös miehille on olemassa omat nimikkeensä. Hierarkia näkyi myös sosiaalisessa kanssakäymisessä. Vanhemmille tai arvovaltaisemmille työntekijöille esimerkiksi tarjottiin aina ensimmäiseksi teetä. Tätä hierarkiaa oppi noudattamaan suhteellisen nopeasti. Pyrin kuitenkin kunnioittamaan jokaista työntekijää olemalla kohtelias heidän asemastaan riippumatta.