Suomessa ja Belgiassa moni asia hoidetaan eri tavalla
“Harjoittelua ohjaava opettaja oli todellinen aarre”
Saavuin Belgiaan elokuun viimeisenä päivänä aikomuksenani viettää kolme kuukautta Bruggen kauniissa kaupungissa työharjoittelujen parissa. Opiskelen sairaanhoitajaksi, joten tiesin työharjoitteluni tapahtuvan sairaalassa.
En ollut juurikaan etukäteen tutustunut Bruggeen, katsonut vain hieman kuvia netistä. Kävellessäni ensimmäistä kertaa kaupungissa olinkin hyvin yllättynyt siitä, kuinka kauniiseen paikkaan olin tullut. Bruggen kaupunki on Unescon maailmanperintökohde, joka on kyllä tittelinsä ansainnut lukemattomien kauniiden ja mystisten paikkojen ansiosta. Rakastuin ensinäkemältä kaupunkia kiertävän joen varrella oleviin puistoteihin, joita harjoittelun aikana kiersinkin kymmeniä kertoja. Vaihtoni aikana tutustuin toki myös kaupungin turistinähtävyyksiin, ja matkustelin lähikaupungeissa.
Sain siis mielestäni melko kattavan kuvan pohjois-Belgiasta ja sen kulttuurista, ihmisistä, maaseudusta ja kaupungeista. Ihmiset olivat heti ensihetkistä alkaen todella ystävällisiä, eikä minulla ollut missään vaiheessa pienintäkään ongelmaa selvitä englannin kielellä. Lähes poikkeuksetta kaikki puhuivat edes välttävästi englantia, eikä se vaikuttanut olevan kenellekään ongelma.
Belgiassa puhutaan kahta kieltä, ranskaa ja hollantia. Lisäksi Belgian pohjoisosissa puhutaan flaamia, joka eroaa hieman hollannin kielestä. Se on siis ikään kuin murre. Pohjois-Belgia kuuluu hollanninkieliseen alueeseen, joten lähinnä tein tuttavuutta hollannin ja flaamin kielen kanssa. Kuitenkin etenkin harjoittelussa tuli päivittäin vastaan ranskaa puhuvia ihmisiä.
Vaikka en puhunutkaan mainituista kielistä mitään tänne tullessani, huomasin pian flaamin kielessä olevan yllättävän paljon yhtäläisyyksiä ruotsin kanssa. Tämän takia pystyin jo kuukauden jälkeen seuraamaan keskusteluja jollakin tavalla sekä ymmärtämään sanoja ja kysymyksiä, joita minulle esitettiin flaamin kielellä. Etenkin harjoittelupaikoissa oppi nopeasti ymmärtämään lauseet ja sanat, joita käytettiin toistuvasti. Vaihdon lopussa pystyinkin jo hoitamaan esimerkiksi kaupassa käynnit ja ravintolassa tilaamisen flaamin kielellä lähes kokonaan turvautumatta englantiin.
Vives oli koulu, joka otti minut vastaan Belgian päässä. Aluksi olin hieman epäluuloinen asioiden sujumisesta, kun tietoa harjoittelupaikasta ei voitu antaa ajoissa. Ensimmäinen tapaaminen koululla opettajien ja kansainvälisen toimiston ihmisten kanssa oli kuitenkin todella kiva ja hyödyllinen, joten ennakkoluuloni karisivat. Lisäksi Vivesin kautta tullut harjoittelua ohjaava opettaja oli todellinen aarre.
Minulla oli alun perin paikka leikkausosastolla sekä teho-osastolla, mutta omasta pyynnöstäni opettaja järjesti minulle paikan päivystyksestä vain muutaman viikon varoitusajalla. Lisäksi hän oli todella joustava harjoittelujen ajankohtien ja opettajan tapaamisen kanssa. Koulusta jäikin minulle loppujen lopuksi todella hyvä kuva. Minulla oli koko ajan sellainen olo, että minusta pidettiin hyvää huolta ja asiat hoituivat.
Työharjoittelu leikkaussalissa oli rankka mutta antoisa
Ennen vaihtoon lähtöäni en saanut tietoa siitä, missä tulisin työharjoitteluni suorittamaan. Sen tiesin, että paikkoja tulisi olemaan kaksi, koska suunnitelmani oli suorittaa kaksi harjoittelua vaihdon aikana. Epätietoisuus paikosta aiheutti ennen lähtöäni melkoisesti stressiä, sillä en voinut valmistautua mitenkään etukäteen. Saavuin maahan perjantaina, ja sain tietää työharjoittelupaikkani seuraavana maanantaina. Loppujen lopuksi olin kuitenkin paikkoihini tyytyväinen.
Ensimmäisen työharjoitteluni tein leikkaussalissa AZ Damiaanin sairaalassa Oostendessa. Päivittäinen työmatkani sairaalalle oli viisitoista minuuttia junalla ja kaksikymmentä minuuttia kävellen. Harjoittelujakson pituus oli kuusi viikkoa, ja työskentelin kymmenen tunnin vuoroissa.
En ollut aikaisemmin koskaan ollut leikkaussalissa, joten kaikki oli minulle täysin uutta. Ensimmäinen viikko menikin alkujärkytyksessä uuden ympäristön takia. Sen lisäksi uusi kulttuuri, vieras kieli ja se, että en ymmärtänyt mitä tapahtuu ja mitä ihmiset juttelevat, olivat melkoisia järkytyksiä. Ensimmäisen viikon vaikeuksien jälkeen aloin kuitenkin hiljalleen sopeutua, ja harjoittelu alkoi sujumaan paremmin. Edelleen päivittäin haasteita toi se, että jouduimme kaikki työskentelemään vieraalla kielellä, ja tästä syntyi väistämättä välillä väärinymmärryksiä. Lisäksi jouduin työharjoitteluni aikana kokemaan myös sen, että osa ihmisistä ei halunnut ollenkaan puhua englantia. Huonoina kokemuksina mieleen jäivät muutamat vuorot, jolloin kymmenen tunnin aikana minulle puhuttiin vain muutamia sanoja englantia.
Pääasiallisesti leikkaussalista jäi hyvä tunne, vaikka harjoittelu olikin rankka. Opin valtavasti uutta leikkaussalitoiminnasta. Opin, miten leikkaus vaikuttaa potilaaseen sekä potilaiden hoidosta ennen ja jälkeen leikkauksen. Harjoittelu oli siis toisaalta antoista, toisaalta kuluttava. Luulen, että erityisen rankan harjoittelusta teki se, että ensimmäisessä paikassa jouduin opettelemaan kaikki paikalliset työskentelytavat, oppimaan eroavaisuudet ja sopeutumaan vieraalla kielellä työskentelyyn. Toisessa harjoittelupaikassa olikin sitten jo huomattavasti helpompaa.
Päivystysosastosta jäi käteen todella paljon
Toisen, neljän viikon mittaisen harjoitteluni tein päivystyksessä AZ Zenon sairaalassa Knokkessa. Päivittäinen työmatkani oli kaksikymmentä minuuttia junalla ja saman verran kävellen. Tästä harjoittelusta minulle jäi käteen todella paljon, ja opin valtavasti.
Minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta myöskään päivystyksessä työskentelemisestä, mutta se on aina kiinnostanut minua. Ehkä sen vuoksi, sekä siksi, että olin jo kerennyt sopeutua vieraaseen maahan, kieleen ja kulttuuriin, oli toisen harjoittelun aloittaminen paljon helpompaa. Jo heti alussa minusta tuntui, että minut otettiin hyvin vastaan. Sain alusta alkaen tehdä paljon, ja työ oli todella mielekästä. Pääsin harjoittelemaan teknisiä kädentaitojani, ja tarttuipa mukaan uutta teoreettista tietoakin. Parasta ja opettavaisinta harjoittelussa oli päästä mukaan, kun lääkäri ja sairaanhoitaja lähetettiin ambulanssin avuksi sairaalan ulkopuolelle. Koin ensimmäisen elvytykseni, ja sain paljon arvokasta oppia kulkiessani lääkäriauton mukana.
Harjoitteluiden aikana huomasin joitakin eroja siinä, miten asiat hoidetaan Suomessa ja Belgiassa. Isoimmat erot olivat hygieniassa. Vaikka kuulemani mukaan belgialaisissa kouluissa opetetaan käsihygienia ja kanylointiin ja suonensisäisten lääkkeiden antamiseen liittyvät asiat melko lailla samalla tavalla kuin Suomessa, ei sitä täällä juuri käytännössä nähnyt. Suomessa olen oppinut noudattamaan todella hyvää hygieniaa, joten hämmästyin käsidesin käytön vähäisyydestä Belgiassa. Lisäksi etenkin suonensisäisten lääkkeiden antaminen potilaalle tapahtui välillä kyseenalaisesti. Sairaanhoitajat eivät esimerkiksi puhdistaneet lääkkenantoporttia, kanyylia ei huuhdeltu lääkkeen antamisen jälkeen ja päälle laitettiin sama korkki. Kanyloidessa ei noudatettu hyvää hygieniaa eikä käytetty hanskoja.
Huomasin siis monia aseptisia asioita, jotka tehtiin eri tavalla. Minun silmiini se näytti tietysti huolimattomuudelta, sillä olen tottunut olemaan tarkka hygienian kanssa. Toisaalta Belgiassa haavanhoito oli huomattavasti parempaa kuin Suomessa. Belgiassa käytettiin steriilejä välineitä, ja hoito tehtiin teknisesti ja puhtaasti. Suomessa olisi haavanhoidon osalta parannettavaa: turhan usein haavanhoito toteutetaan vain minimaalista puhtautta noudattaen.
Huomasin eroavaisuuksia myös terveydenhuollon rakenteessa. Belgiassa ei ole terveyskeskuksia, vaan perheillä on niin kutsutut perhelääkärit, joiden vastaanotolla käydään kiireettömissä asioissa. Toisessa harjoittelussani näkyi myös se, että kynnys tulla päivystykseen oli todella matala, ja päivystyksessä hoidettiin paljon myös kiireettömiä potilaita. Koen, että oli todella opettavaista huomata erot Suomen ja Belgian välillä, ja se sai minut todella ajattelemaan näitä asioita. Toivon kylväneeni pienen siemenen Belgian päähän hygienia-asioissa, ja tulen itse viemään oppimiani parempia käytänteitä esimerkiksi haavanhoidon osalta eteenpäin Suomessa tulevilla työ- ja harjoittelupaikoillani.
“Kaikki matkani tein yksin, mikä ei haitannut minua laisinkaan”
Ensimmäisessä harjoittelussa tein kymmentuntisia työvuoroja, ja suoritin seitsemän viikon työharjoittelun seitsemässä viikossa. Vapaa-aikaa ei siis kovinkaan paljoa jäänyt. Pääosin olin kuitenkin viikonloppuisin vapaalla. Toisen harjoittelun aikaan vapaa-aikaa jäikin enemmän, ja neljästä viikonlopusta työskentelin vain yhden.
Vapaa-aikani vaihdon aikana oli melko yksitoikkoista. Käytin suurimman osan ylimääräisestä ajastani kuntosalilla sekä lenkkeilemällä Bruggen kauniissa kaupungissa. Jonkin verran vietin tietysti aikaa myös muiden vaihto-oppilaiden kanssa. Muiden vaihtareiden kanssa ajan viettäminen oli kaupunkiin tutustumista, yhteisiä juttuhetkiä keittiössä, yhteisiä illallisia sekä muutama illanvietto. Työharjoitteluni ja vähäisen vapaa-ajan vuoksi aika muiden vaihtareiden kanssa jäi kuitenkin loppupeleissä melko vähäiseksi. Olin kuitenkin näin yksin viihtyvänä suomalaisena tilanteeseen varsin tyytyväinen.
Pitempien vapaiden aikana, kuten viikonloppuisin, matkustelin Belgian sisällä. Kävin muun muassa pienessä ja hiljaisessa Kortrijkissä, keskiaikaisessa Gentissä, modernissa shoppailukaupungissa Antwerpissä sekä rantakohteessa Blankenbergessä. Sain mielestäni melko kattavan kuvan Pohjois-Belgian maaseudusta ja kaupungeista. Kävinpä välissä mutkan kuumassa Barcelonassakin, ja ennen Suomeen paluuta kävin vielä junamatkan päässä uskomattoman kauniissa Luxenburgissa. Kaikki matkani tein yksin, mikä ei haitannut minua laisinkaan, päinvastoin. Vaikka olenkin aikaisemmin matkustellun yksin, se tuo kuitenkin aina varmuutta ja kasvattaa itseluottamusta ihmisenä ja reissaajana.
Näin kirjoitettuna vapaa-ajanviettoni kuulostaa melko lattealta ja yksinäiseltä, vaikka se ei sellaista ollut. Vaihtokokemukseeni liittyi monia hulvattomia hetkiä muiden vaihtareiden kanssa niin asunnollamme kuin yöelämään tutustuessammekin. Sain hyviä kuntosaliohjeita toisilta vaihto-oppilailta, opin uutta muiden kulttuurien tavoista ja ruuista ja opin kunnioittamaan niitä. En saanut sydänystäviä, mutta sain monia mukavia tuttavuuksia, joiden kanssa yhteydenpito jatkui vaihdon jälkeenkin.
Asuminen ja muut käytännön järjestelyt
Ennen vaihtoon lähtöä suurin käytännön järjestely oli asunnon vuokraaminen Belgiasta. Se kävikin vastaanottavan koulun kautta melko vaivattomasti. Täytin koulun nettisivujen kautta hakemuksen, ja sain paikan opiskelija-asuntolasta. Hintakin oli kohtalainen. Myös pyörän vuokraaminen koulun kautta oli järjestetty. Sekin toimi kohtalaisen hyvin, vaikka vuokraamisessa olikin pieniä ongelmia. Loppujen lopuksi sain kuitenkin pyörän ja asunnon vuokrattua melko pienellä vaivalla.
Asuntoni oli opiskelija-asuntolassa, jossa oli kuusi kerrosta. Yhdessä kerroksessa oli 18 asukasta, ja meidän kerroksessamme kaikki asukkaat olivat vaihto-opiskelijoita. Kerrostalo sijaitsi juna-aseman läheisyydessä, joten kulkeminen oli helppoa. Kaupungin keskustaan oli viiden minuutin pyöräilymatka.
Asunnossani minulla oli oma huone, johon kuului kylpyhuone. Keittiö oli jaettu, mikä aiheutti ongelmia säilytyksen kannalta. Jääkaapissa oli rajallisesti tilaa, joten ostokset oli pidettävä pieninä. Toinen harmillinen asia oli se, että kerrostalossa ei ollut pyykkitupaa. Pyykit täytyi kuljettaa pyörällä itsepalvelupesulaan, joka sijaitsi kilometrin päässä. Pyykin pesemisen aikatauluttaminen harjoittelun lomassa oli välillä hieman ongelmallista.
Kuten aikaisemmin jo olen maininnut, en tiennyt harjoittelupaikkojani ennen Belgiaan saapumista. Sain tietää paikat kuitenkin melko pian saavuttuani, ja koululla oli järjestetty meille sairaanhoitajaopiskelijoille infopäivä harjoitteluista. Koulu olikin todella joustava harjoittelupaikkojen ja -aikojen kanssa, ja opettajat olivat joka asiassa todella auttavaisia. Kummankin työharjoittelun aikana opettaja kävi luonani harjoittelupaikassa kolme kertaa.
Koenkin saaneeni todella paljon ja hyvää tukea Vivesin puolelta koko harjoitteluni ajan. Kaikki harjoitteluun liittyvät paperityöt pysyivät ajan tasalla, kysymyksiin sai vastauksen nopeasti ja minusta ja viihtyvyydestäni pidettiin huolta koko vaihdon ajan.
Vinkkejä muille opiskelijoille ja arvosana vaihdolle
Vinkkinä sanoisin: Ole rohkea ja lähde. Pitkään vaihtoa miettineenä rohkaisin itseni lähtemään, ja kokemus oli todella silmiä avaava ja opettavainen. Jälkikäteen mietittynä olisi tosin ollut helpompi tehdä harjoittelu maassa, jonka kieltä ymmärtää. Vieras kieli sulkee tehokkaasti ulkopuolelle, ja tunnetta oli välillä vaikea sietää. Kolme kuukautta on kuitenkin melko pitkä aika.
Arvosanan antaminen vaihtokohteelle on melko haastavaa ristiriitaisten tunteiden vuoksi. Jälkikäteen mietittynä vaihto oli antoisa ja opin paljon. Muistan kuitenkin edelleen monet vaikeat tunteet, kuten koti-ikävän. Muistan myös eristyneisyyden tunteen silloin, kun en ymmärtänyt kieltä, sekä kielestä johtuneet väärinkäsitykset.
Vaihtokohteelle antaisin kouluarvosanaksi 8. Ihmiset olivat pääsääntöisesti ystävällisiä ja harjoittelupaikoissa oli helppo olla. Monet asiat olivat kuitenkin samalla tavalla kuin Suomessa kymmenen vuotta sitten. Asiaan oli hieman haastavaa tottua, mikä laskee arvosanaa
Myös harjoittelupaikoille annan arvosanaksi 8. Ensimmäisessä paikassa ihmiset olivat toisinaan haastavia. Toisen paikan ihanat ihmiset ja opettavainen ympäristö nostavat kuitenkin arvosanaa huomattavasti. Sain paljon ainutlaatuisia kokemuksia.
Kokonaisuudessaan vaihdosta jäi siis hyvä maku ja kokemus oli hieno. Olen kotiin palattuani usealle ihmiselle sanonut, että toista kertaa en vaihtoon lähtisi, mutta ensimmäisen kerran lähtisin milloin tahansa.