Opinnäytetyö: Pääkaupunkiseudun paperittomat epätoivoisia tulevaisuuden suhteen

Opinnäytetyön tarkoitus oli selvittää paperittomien fyysisen ja psyykkisen avun tarvetta sekä kuinka he tulevat toimeen ja millaisena he näkevät tulevaisuutensa. Laanti ja Sulvaran keskittyivät erityisesti paperittomiin, jotka olivat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, jolloin heidän oikeutensa vastaanottopalveluihin oli päättynyt. Aineistona oli kuusi haastattelua.

Paperittomat kokevat jatkuvaa huolta ruuasta ja yösijasta, mikä näkyy esimerkiksi masennuksena, unettomuutena ja fyysisinä oireina. He ovat lähteneet maastaan henkilökohtaisen uhan takia ja heillä on ollut traumaattisia tilanteita jo ennen Suomeen saapumista. Lisäksi heillä on huoli perheestään ja sukulaisistaan.

Tutkimuksen toteuttaminen raskasta

Idea aiheeseen syntyi, kun Laanti oli työharjoittelussa Ristin Suojassa -projektissa, jossa kirkko pyrkii auttamaan paperittomia. Projektissa toivottiin paperittomia koskevaa tutkimusta, sillä sitä ei aikaisemmin ollut juurikaan saatavilla.

Tutkimuksen tekoon sisältyi erinäisiä haasteita. Haastateltavia oli vaikea saada, koska he olivat epäluuloisia haastattelujen tarkoituksesta. Epäluuloisuus tuli ilmi myös itse haastatteluissa, vaikka heille kerrottiin niiden tarkoitus.

– Heitä kuulustellaan niin monissa tilanteissa, niin sitten on sellainen epäilys, että mitä varten tämä haastattelu on, huomauttaa Sulvaran.

Haastattelutilanne oli molemmille osapuolille raskas. Laanti ja Sulvaran yrittivät muotoilla kysymykset sellaiseksi, etteivät ne avaisi paperittomien menneisyyden haavoja. Tästä huolimatta haastateltavien kärsimys nousi esiin.

– Se avasi haavoja kotimaasta lähtemisestä, perheestä ja siitä kärsimyksestä, mitä he ovat nähneet siellä, toteaa Sulvaran.

Myös opinnäytetyön tekijöille haastateltavien kuuleminen oli raskasta.

– Se on kaikkein pahinta kuulla, kun heillä ei ole mitään toivoa tulevaisuuden suhteen, kertoo Laanti.

Ihmisoikeuskysymys

Paperittomien on vaikea löytää kanavia, joista saisi apua heidän kysymyksiinsä tai ongelmiinsa. Tieto ei usein ole myöskään julkista. Moni taho ei halua auttaa paperittomia lukuun ottamatta joitakin järjestöjä ja kolmannen sektorin toimijoita. Paperittomat eivät välttämättä myöskään saa toisistaan tukea tai tunne yhteenkuuluvuutta.

– Perustuslaki ja ihmisoikeudet sanoo tiettyjä asioita, että miten ihmisiä pitäisi kohdella. He on tavallaan sellainen ihmisryhmä, jonka kohdalla ne ei välttämättä toteudu, toteaa Laanti paperittomista.

Laanti ja Sulvaran korostavat, että tutkimusaihe oli laaja ja jatkotutkimukselle olisi tarvetta. Tutkimuksessa keskityttiin vain pääkaupunkiseudun paperittomiin, mutta paperittomia on ympäri Suomen. Jatkotutkimuksissa voisi myös verrata suomalaisten paperittomien tilannetta esimerkiksi Saksaan ja pohtia, miten siellä hoidetaan heihin liittyviä asioita.

Opinnäytetyö on luettavissa Theseuksessa.