Siirry sisältöön

”Orientaatiokurssilla opiskelu oli mielekästä ja helppoa”

Jadelle Virtanen, 18, Näkökulmia nuorten hyvinvointiin -kurssin opiskelija

Olen toisen vuoden lukio-opiskelija Forssasta. Diakin Näkökulmia nuorten hyvinvointiin -kurssi oli toinen koulumme opinto-ohjaajien vinkkaamista avoimista orientaatiokursseista. Tutkin kursseja paremmin ja kiinnostuin heti nimenomaan tästä kurssista. Minua kiinnostaa nuorten hyvinvointi sekä hyvinvointi yleisesti.  


”Sain uusia ajatuksia ja näkökulmia

Kurssilla opiskelu oli mielekästä ja helppoa. Ei tarvinnut stressata aikataulusta, koska aikaa oli hyvin ja esimerkiksi etäluentoja ei ollut kuin yksi. Tehtävät ehti helposti tehdä annettuna aikana, ohjeet olivat kattavat sekä tehtävät mielenkiintoisia. Mielestäni oli myös todella mukavaa, että pienissä ryhmissä päästiin tekemään keskustelunaloituksia ja kommentoimaan niitä. Tällä menettelyllä sai itselle uusia ajatuksia ja näkökulmia tehtäviin.

Asiakastapauksen parissa työskentely oli erityisen mieleinen asia tällä kurssilla, koska omilla lukiokursseilla ei ole päässyt näin syvällisesti ja monen näkökulman sekä aihealueen kautta perehtymään vastaavanlaisesti yhteen tapaukseen.  


”Oppimisympäristö oli helppokäyttöinen ja selkeä

Kurssissa ehkä hieman yllätti se, miten sujuvaa ja mutkatonta työskentely olikaan. Uusi oppimisympäristö oli helppokäyttöinen ja selkeä, kurssin pitäjiltä sai kattavat ohjeet ja ryhmän työskentely sujui mutkattomasti. Lisäksi tehtävämäärä oli todella sopiva, joten ei tarvinnut stressata ettei ehtisi tehdä kurssitöitä. Kaikki olivat siis vain myönteisiä yllätyksiä! 


”En osaa sanoo mihin opintie jatkuu lukion jälkeen

Tulevaisuuden opiskelujani katson hyvin avoimesti. Olen kiinnostunut yliopisto-opinnoista, mutta ammattikorkeakoulussa opiskelu ei olisi ollenkaan mahdottomalta tuntuva ajatus, mikäli kiinnostus tiettyä opiskelulinjaa kohtaan heräisi.

En ole vielä tehnyt mitään varmoja päätöksiä tai ratkaisuja, joten en osaa sanoo mihin opintie jatkuu lukion jälkeen. Se on varmaa, että kurssi vahvisti myönteistä käsitystäni ammattikorkeakoulusta ja koko kurssi oli antoisa sekä mielenkiintoinen!