Siirry sisältöön

Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus aloittaa toimintansa

Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt kolme miljoonaa euroa valtionavustusta yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen käynnistämiseen hallituksen puoliväliriihessä tekemän linjauksen mukaisesti. Valtionavustusta myönnettiin Diakin ja viiden muun organisaation verkostomaisesti toimivalle konsortiolle eli yhteishankkeelle.

Osaamiskeskuksen toiminta käynnistyy välittömästi ja se jatkuu valtionavustuksen turvin vuoden 2023 loppuun saakka. Hanketta on tarkoitus rahoittaa myös Euroopan sosiaalirahaston varoin. Rahoituspäätöksen allekirjoitti työministeri Tuula Haatainen.

Osaamiskeskus tarjoaa valtakunnallista neuvontaa ja ohjausta yhteiskunnallista yritystoimintaa harjoittaville tai käynnistäville yrittäjille ja yhteisöille yritysmuodosta ja toimialasta riippumatta. Samalla se rakentaa verkostomaisesti toimivat asiantuntijapalvelut vahvistamaan yhteiskunnallisen yritystoiminnan toimintaedellytyksiä ja lisäämään osatyökykyisten työllistämistä.

Valtionavustusta myönnettiin kuuden organisaation verkostomaisesti toimivalle konsortiolle eli yhteishankkeelle. Hanketta koordinoi Yhteiskunnallisten yritysten liitto Arvo ry. Muut osapuolet ovat Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy, Kuntoutussäätiö sr, Osuustoimintakeskus Pellervo Oy, Silta-Valmennusyhdistys ry ja Vates-säätiö sr.

Konsortion osapuolet täydentävät osaamisellaan toisiaan niin, että niiden osaamisalueet kattavat koko suomalaisen yhteiskunnallisen yritystoiminnan ja yrittäjyyden kirjon. Tähän kokonaisuuteen kuuluvat sosiaalisten innovaatioiden, yhteiskunnallisen vaikuttavuuden, liiketoiminnan, kestävän kehityksen ja osatyökykyisten työllistämisen näkökulmat.

Osaamiskeskus hyödyntää eri alojen asiantuntijoiden osaamista

Verkostomaisen toimintansa ansiosta osaamiskeskus pystyy hyödyntämään eri tahojen asiantuntijoiden osaamista ja tarjoamaan asiantuntija-apua sitä tarvitseville. Näitä ovat yritysten ja yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä kiinnostuneiden lisäksi esimerkiksi oppilaitokset ja tutkimusyhteisöt, ELY-keskukset ja muutkin julkisia yrityspalveluja tuottavat organisaatiot.

Neuvonta ja ohjauspalvelujen sekä asiantuntija-avun lisäksi osaamiskeskus edistää vaikuttavuusperusteisten liiketoimintamallien käyttöönottoa, sosiaalisia innovaatioita, tutkimusta, tiedonkeruuta ja koulutusta eri teemoista. Ydintehtäviin kuuluu myös hautomo- ja kiihdyttämötoimintaa.

Yritykset saavat osaamiskeskukselta tukea myös sidosryhmätyön kehittämiseen ja uusien kumppanuuksien löytämiseen, hallinnon järjestämiseen sekä apua osatyökykyisten työllistämiseen.

Uudenlaiselle liiketoiminnalle on kysyntää

Yhteiskunnallinen yritys perustetaan halusta tuoda ratkaisu johonkin yhteiskunnalliseen ongelmaan ja tuottaa ns. yhteistä hyvää. Yritysten toiminta on kannattavaa, mutta ne eivät ensisijaisesti tavoittele voittoa omistajilleen vaan ohjaavat suurimman osan liikevoitostaan valitsemansa yhteiskunnallisen tavoitteen toteuttamiseen. Tavoite on vahvistettu yhteisön yhtiöjärjestykseen tai sääntöihin. Yhteiskunnallisen yrityksen toimintamuoto voi olla mikä tahansa: yhdistys, säätiö, osakeyhtiö tai osuuskunta.

Työ- ja elinkeinoministeriön viime vuonna tilaaman selvityksen mukaan yhteiskunnallisia yrityksiä olisi Suomessa arviolta 1 700, ja niissä työskentelee yli 50 000 ihmistä. Yhteiskunnallisten yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on lähes 5,8 miljardia euroa. Pääosa yrityksistä toimii sosiaali- ja terveysalalla sekä hyvinvointipalveluissa sekä mm kiertotaloudessa ja ympäristöalalla.

Yhteiskunnalliselle yrittäjyydelle ja uusille liiketoimintamalleille on kysyntää muuallakin kuin sosiaali-ja terveysalalla tai ympäristökysymyksissä. Tähän vaikuttavat muun muassa yrittäjyyden monimuotoistuminen, kuten itsensä työllistäjien kasvava joukko.

Yhteiskunnallinen yritystoiminta on yksi pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaan kirjatuista keinoista rakentaa luottamukseen ja tasa-arvoisuuteen perustuvia työmarkkinoita ja nostaa työllisyysastetta.

Osaamiskeskuksen perustamisen taustalla on hallituksen keväällä 2021 puoliväliriihessään hyväksymä yhteiskunnallisten yritysten strategia. Sen päämäärä on lisätä uusien yhteiskunnallisten yritysten määrää ja tunnettuutta sekä kehittää niiden osaamista erityisesti toiminnan vaikuttavuuden parantamiseksi. Yksi strategian keskeisistä tavoitteista on työllistää osatyökykyisiä ja muuten vaikeassa työmarkkina-asemassa olevia.

Osaamiskeskus on osa hallituksen Työkykyohjelmaa ja hallituksen työllisyystoimien kokonaisuutta.

Työkykyohjelman tarkoitus on edesauttaa osatyökykyisten työllistymistä ja työssä jaksamista.

Lisätietoja: