Siirry sisältöön

Julkaisu: Sosiaaliohjauksen osaaminen ja mahdollisuudet esiin

Nuoria ihmisiä rakentamassa palikoista tornia.
Sosiaaliohjaus on osa sosiaalipalveluiden kokonaisuutta. Uusi julkaisu valottaa sosiaaliohjauksen työnkuvaa ja auttaa siten niin alalle aikovia, koulutuksentarjoajia kuin yhteistyökumppaneita hahmottamaan sosiaaliohjauksen osaamista ja mahdollisuuksia.

– Sosiaaliohjaus on vielä melko uusi tulokas sosiaalipalvelujen kokonaisuudessa. Julkaisun taustalla on tarve selvittää sosiaaliohjauksen asemaa, roolia ja tehtävää sosiaalipalveluna, kertoo Sosiaaliohjauksen tekijät ja tehtävät -julkaisun kirjoittaja, Diakin sosiaalialan yliopettaja Jari Helminen.

Julkaisussa kartoitetaan, ketkä työskentelevät sosiaaliohjauksen tehtävissä, toimenkuvaan kuuluvia tehtäviä sekä työtapoja. Vastauksia kysymyksiin on etsitty työpaikkailmoituksista, ammattijärjestö Talentialta kerätystä kyselyaineistoista sekä Helsingin kaupungin sosiaaliohjaajan tehtävänkuvauksista.

Monipuolinen työnkuva

Aineistojen perusteella on syntynyt kuvaus sosiaaliohjauksesta sosiaalipalveluna ja työmuotona. Sosiaaliohjauksen tehtävissä työskennellään tavallisesti erilaisia hyvinvoinnin vajeita, osattomuuden kokemuksia tai toiminnan rajoitteita kohdanneiden ihmisten kanssa.

– Sosiaaliohjaaja tukee asiakasta arjessaan ja elämässään sekä niiden hallinnan sujuvoittamisessa ja vakauttamisessa. Hän luo ihmiselle mahdollisuuksia hyvinvointinsa, toimintakykynsä ja voimavarojensa ylläpitämiseen ja lisäämiseen. Sosiaaliohjausta voidaan käyttää sekä hyvinvoinnin – erityisesti sosiaalisen hyvinvoinnin – edistämisessä että hyvinvoinnin vajeita paikkaavassa työssä, Helminen kertoo.

Sosiaaliohjauksen tehtävissä työskentelee erityisesti ammattikorkeakoulussa sosionomitutkinnon ja ammattikorkeakouluja edeltäneellä opistoasteella sosiaalialalle soveltuvan tutkinnon suorittaneita ammattilaisia.

Alalle aikoville, ammattilaisille ja yhteistyökumppaneille

Julkaisu on kirjoitettu sosiaalialan ammattikorkeakoulutukseen ja ammattialan työtehtäviin hakeutumista suunnitteleville sekä oman uransa suuntaa pohtiville sosiaalialan ammattilaisille. Sosiaali- ja terveysalan työnantajat tai yhteistyökumppanit saavat julkaisusta tietoja siitä, mitä sosiaaliohjauksen liittyvien työtehtävien tavoitteet, sisällöt ja käytännöt voivat olla.

– Julkaisu on kuvaus myös sosionomin työstä sosiaaliohjauksen näkökulmasta, joten sitä voidaankin käyttää myös sosionomikoulutuksen opetussuunnitelmien kehittämisessä mutta myös tukena jatkuvan oppimisen koulutusten rakentamisessa ammattikorkeakouluissa, Helminen lisää.

Vuoden 2023 alusta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä vastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille. Helmisen mukaan julkaisu voi auttaa uudenlaisen yhteistyön rakentamista.

– Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteellisella kehittämisellä tavoitellaan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon että niiden perus- ja erityistason palvelujen aikaisempaa tiiviimpää yhteistyötä. Julkaisu on avuksi, kun halutaan perehtyä sosiaaliohjaukseen sosiaalipalveluna ja sosiaaliohjauksen tehtävässä työskentelevän työhön.

Julkaisun tiedot

Helminen, J. (2022). Sosiaaliohjauksen tekijät ja tehtävät. Diak Työelämä 27. Diakonia-ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-400-8.

Julkaisu on luettavissa Theseuksessa.