Siirry sisältöön

Uraseurantakysely vuonna 2019 valmistuneille käynnistyy

Minkälainen on Diakista valmistuneiden työtilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen? Kantaako opinnoista saatu osaaminen työelämässä? Valtakunnallinen ammattikorkeakoulujen uraseurantakysely kokoaa tietoa koulutuksen kehittämiseksi ja vaikuttaa myös ammattikorkeakoulujen rahoitukseen. Kyselyn saavat vastattavaksi kaikki vuonna 2019 amk- tai yamk tutkinnosta valmistuneet.

Valtakunnallinen uraseurantakysely on käynnissä 10.10.–10.11.2024. Kyselyssä tavoitellaan vuonna 2019 ammattikorkeakouluista valmistuneita alumneja.

Ammattikorkeakoulujen valtakunnallisella uraseurantakyselyllä kootaan tietoa valmistuneiden työllistymisestä, työuran kokonaisuudesta sekä tyytyväisyydestä työuraan ja tutkintoon.

Kyselyn tulokset auttavat Diakia kehittämään koulutusta niin, että se vastaa mahdollisimman hyvin työelämän osaamistarpeisiin. Vastausten perusteella nähdään, miten Diakista saatu koulutus on kantanut työuralla ja mihin kannattaa vielä panostaa.

Valtakunnallinen uraseurantakysely lähetetään vuosittain viisi vuotta sitten valmistuneille. Tänä vuonna vuorossa ovat vuonna 2019 valmistuneet.

Valmistuitko vuonna 2019? Saat uraseurantakyselyn sähköpostiisi ja tekstiviestillä!

Valmistuitko Diakista vuonna 2019? Saat uraseurantakyselyn sähköpostiisi ja tekstiviestillä CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy:ltä. Sähköposti saattaa mennä roskapostilaatikkoosi, joten tarkistathan myös sen, mikäli et löydä sähköpostia.

Miten vastata?

  • Kysely lähetetään suoraan sähköpostilla ja tekstiviestillä kaikille vuonna 2019 valmistuneille, amk- tai yamk-tutkinnon suorittaneille
  • Kyselyn vastausaika on 10.10–10.11.2024.
  • Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti eikä yksittäistä vastaajaa voi tunnistaa.

Miksi vastata?

Vastaamalla olet mukana tuottamassa tietoa, jota käytetään koulutuksen laadun kehittämiseen. Vastaamalla:

  • autat hakijoita ja nykyisiä opiskelijoita heidän urapohdinnoissaan
  • pääset vaikuttamaan tulevaisuuden ammattikorkeakoulutukseen
  • uraseurantakysely on tärkeässä roolissa koulutuksen kehittämisessä ja opiskelijoiden uraohjauksessa
  • kyselyn tuloksilla on myös suora vaikutus korkeakoulun rahoitukseen. Tulosten perusteella Opetus ja kulttuuriministeriö jakaa ammattikorkeakouluille 3 % perusrahoituksesta.

Jos 10.10.2024 käynnistyvä kysely ei tavoita sinua, ota yhteyttä: viestinta@diak.fi.

Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen uraseurantakysely

Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen uraseurantakysely toteutetaan vuosittain ja se lähetetään kaikille viisi vuotta sitten valmistuneille. Kyselyn tarve perustuu ammattikorkeakoululakiin (932/2014) ja -asetukseen (1129/2014). Taustatietosi poimitaan opetus- ja kulttuuriministeriön ylläpitämästä korkeakoulujen valtakunnallisesta tietovarannosta Virrasta. Taustatietoina poimitaan perustiedot tutkinnoistasi, joten lomakkeessa ei kysytä erikseen siihen liittyviä asioita. Yhteystietosi poimitaan opiskelija- tai alumnirekisteristä sekä julkisista lähteistä vain kyselyn lähettämistä varten, sen jälkeen ne hävitetään.

Aikaisempien vuosien uraseurantakyselyjen tulokset löytyvät Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusesta sekä töissä.fi – palvelusta. Kyselyn toteuttavat ammattikorkeakoulut yhdessä CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n kanssa.

Lue lisää kyselystä.

Arvostamme vastaustasi suuresti!