Siirry sisältöön

nuorten hyvinvointi

Tehdään yhdessä nuorille kestävää työelämää -seminaari

Mikä auttaa nuoria kiinnittymään työelämään ja voimaan siellä hyvin? Tehdään yhdessä nuorille kestävää työelämää -seminaari avaa niitä keinoja, joita Mielihyvin duunissa -hankkeessa on löydetty nuorten

Oppilaitoksissa ja työpaikoilla tarvitaan lisää osaamista mielenterveysasioissa

Valtakunnallisessa Mielihyvin duunissa eli Nuorten mielenterveyden tuki työelämässä ja työelämään siirryttäessä -hankkeessa kehitetään sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää työelämää yhdessä nuorten kanssa. Jotta nuoret voisivat paremmin koulussa ja työelämässä, mukaan muutoksen tekemiseen tarvitaan nuorten lisäksi oppilaitokset ja työnantajat.

Zekki kilpailee voitosta EU:n innovaatiokilpailussa

Zekki.fi on yksi kymmenestä finalistista, jotka kisaavat Euroopan unionin Sosiaaliset innovaatiot -kilpailun voitosta. Diakissa kehitetty Zekki-digipalvelu edistää nuorten hyvinvointia ja palveluihin hakeutumista.

Sun tukena -kampanja antaa nuorille vinkkejä arjen hyvinvointiin

Sun tukena -somekampanjassa nuoret antavat arjen hyvinvointivinkkejä toisille nuorille. Tavoitteena on lisätä nuorten tietoisuutta omaan hyvinvointiin vaikuttavista asioista sekä kannustaa pohtimaan omaa ja kavereiden hyvinvointia kokonaisvaltaisesti.

DiakHubin syksyn aamukahvit kutsuvat yhteistyöhön viheliäisten ongelmien ratkaisemiseksi

Joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko DiakHub kutsuu palveluiden tutkijat, kehittäjät, järjestäjät, tuottajat ja käyttäjät pohtimaan ratkaisuja palveluiden pulmiin. Nappaa kuppi kuumaa ja tule keskustelemaan mielenkiintoisista teemoista!

Zekki-digipalvelu laajenee Etelä-Karjalaan ja Kymenlaaksoon

Helppokäyttöinen ja maksuton Zekki-digipalvelu kannustaa nuoria pohtimaan omaa hyvinvointiaan ja ohjaa matalan kynnyksen palveluihin. Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson lähipalvelut lisättiin sovellukseen kesäkuussa. Jatkossa palveluja pääsee lisäämään muualtakin Suomesta syksyllä 2021 julkaistavan ohjeistuksen avulla.