Siirry sisältöön

opiskelu

Vartija valvoo ulkona liikkumista, kauppaan pääsee kaksi kertaa viikossa

Kiinasta kotoisin olevat Diakin asioimistulkkauksen opiskelijat Hong, Tianjian, Xiaorong, Xiaoning ja Ailin kertoivat kokemuksiaan ja näkemyksiään meneillä olevasta koronaviruspandemiasta. Haastattelu tehtiin, kun Suomessa oltiin vielä valmistautumassa järeämpiin toimenpiteisiin viruksen leviämisen hidastamiseksi.

Uutuusjulkaisu kokoaa mielen hyvinvointia tukevia menetelmiä oppilaitoksille

Yhä useamman toisen asteen ja korkea-asteen opiskelijan opinnot uhkaavat päättyvät ennen aikojaan, ja opiskelijaelämä on monelle kaikkea muuta kuin huoletonta aikaa. Diakonia-ammattikorkeakoulun hallinnoimassa Voimaa opiskeluun -hankkeessa tuotettiin malleja opiskelijoiden kokonaisvaltaiseen ja oikea-aikaiseen tukemiseen.

Perehdy sisäilmasta sairastuneen kohtaamiseen verkkokurssilla

Sisäilmaongelmat ovat yleisiä, mutta sisäilmasta sairastuneiden kohtaamisen käytännöt vaihtelevia. Nyt sisäilmasta sairastuneen auttamiseen on mahdollista perehtyä avoimessa ammattikorkeakoulussa. Ilmoittautumisaika päättyy 23.2.

Paranna viittomakielen taitoasi jatkokurssilla!

Hallitsetko viittomakielen perusteet ja haluaisit oppia lisää? Nyt voit lisätä viittomakielisen kommunikaation valmiuksiasi avoimessa ammattikorkeakoulussa.

Diakin mentorointiohjelman suunnittelu käynnissä

Diakin alumnit ja opiskelijat kokoontuivat maanantai-iltapäivällä 10.2. suunnittelemaan Diakin uutta mentorointiohjelmaa!

Moninaistuva koulu -opinnot moninaisessa kouluympäristössä työskenteleville

Diakin avoimen ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston opintokokonaisuus tarjoaa työkaluja monimuotoisessa kouluympäristössä työskentelemiseen.

Vanhustyön korkeakouluopinnoilla osaamista hoito- ja hoiva-aloille

Diakonia-ammattikorkeakoulun avoin ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto tarjoavat yhteistyössä valikoiman vanhustyön opintoja. Vanhustyön opintotarjottimelta voi valita oman tarpeen mukaan opintojaksoja, jotka antavat valmiuksia niin käytännön vanhustyöhön kuin alan suunnittelutehtäviin.

Monikulttuurisuuden erikoistumiskoulutus vahvistaa asiantuntijuutta – hakuaikaa jatkettu!

Diakin, Itä-Suomen ja Turun yliopistojen sekä Åbo Akademin yhteistyönä järjestämä koulutus tarjoaa välineitä monikulttuurisen ja kansainvälisen työn ammattilaisena toimimiseen.

Palliatiivisen hoidon asiantuntijoille tarvetta – haku erikoistumiskoulutukseen jatkuu 20.10. asti

Diak on yksi 18 ammattikorkeakoulusta, joissa alkaa uusi erikoistumiskoulutus palliatiivisesta hoidosta. Väestön ikääntyessä ja pitkäaikaissairauksien lisääntyessä tarvitaan yhä enemmän osaamista parantumattomasti sairaiden hoidosta.

Terveydenhoitajaopiskelijoiden Kampuspäivä Helsingissä

Diakin terveydenhoitajaopiskelijat järjestivät Diakin ja Arcadan terveydenhoitajaopiskelijoille Kampuspäivän keskiviikkona 2.10. Helsingin-kampuksella. Tilaisuus järjestettiin osana Asiantuntijuus ja johtaminen terveydenhoitajatyössä -kurssia. Tilaisuudessa puhuivat Terveydenhoitajaliiton järjestöpäällikkö Aija Lue lisää