Ajankohtaista
Diakonia-ammattikorkeakoulun Helsingin-kampuksella vieraili huhtikuussa Arabian peruskoulun opiskelijoita tutustumassa lasten ja nuorten sairaanhoitajan työhön. Vierailu oli osa tet-projektia, joka järjestettiin ensimmäisen kerran keväällä 2016. Projekti Lue lisää
Nuoret löysivät itsestään uusia puolia ja vahvuuksia sekä heittäytyivät mukaan ryhmätoimintaan itseilmaisua tukevassa Osallistava ja liikunnallinen teatteri -hankkeessa. Hankkeen aikana syntyi uusia toimintamalleja nuorten parissa työskentelyyn.
Diakonia-ammattikorkeakoulun suosio hakukohteena on kasvanut, ilmenee OPH:n julkaisemista, viime viikolla päättyneen ammattikorkeakoulujen yhteishaun tilastoista. Tänä keväänä Diak kohosi neljänneksi vetovoimaisimmaksi ammattikorkeakouluksi edelliskevään kolmanneltatoista sijaltaan.
Ammattikorkeakouluista valmistui 30 000 opiskelijaa viime vuonna. Luvussa ovat mukana myös Poliisiammattikorkeakoulusta, Högskolan på Ålandista ja ammatillisesta opettajakoulutuksesta valmistuneet. Opiskelijoita valmistui 1 800 enemmän kuin vuotta aiemmin. Valmistuneiden lisäksi uusien opiskelijoiden määrä kasvoi tuhannella, joten ammattikorkeakoulut jatkoivat toimintansa tehostamista.
Haku erikoistumiskoulutuksiin on käynnissä. Tänä keväänä haussa ovat lastensuojelutyön sekä mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutukset.
Järjestöille maksuttomat työpajat järjestetään Joensuussa 9.4. klo 9-16, Mikkelissä 11.4. klo 9-16 ja Kuopiossa 12.4. klo 9-16. Tule mukaan rakentamaan yhdessä uutta toimintamallia ja Yhteisen hyvän alustaa!
Sinä 18–29-vuotias mies! Oletko etsimässä työ- tai koulutuspaikkaa, mutta et ole varma minne hakisit? Oletpa sitten alanvaihtaja, etsit töitä tai suuntaa elämälle – tule mukaan!
Diakonia-ammattikorkeakoulun koulutustarjonta kiinnosti jälleen hakijoita kevään yhteishaussa. Diakiin haki 3,18 ensisijaista hakijaa yhtä aloituspaikkaa kohden. Kevään yhteishaku korkeakouluopintoihin päättyi keskiviikkona 3.4.2019. Diakin koulutuksiin haki Lue lisää
Ammattikorkeakoulujen TKI-kärjet 2019 -kilpailu on käynnissä. Tänä vuonna kilpailuun osallistutaan videoilla, joissa esitellään ammattikorkeakoulun hankkeiden vaikutuksia ja vaikuttavuutta erityisesti hankkeiden kohderyhmien näkökulmasta. Suosikkiasi voit äänestää Lue lisää
Avun tarpeen tunnistaminen ja avun hakeminen on jätetty pitkälti nuorten omalle vastuulle. Itsetunnon ja jaksamisen vajeet, raha-asiat, tulevaisuuspohdinnat sekä mielenterveyden pulmat ajavat nuoria arjessa Lue lisää