Siirry sisältöön

Ajankohtaista

Osallisuudesta hyötyvät niin yksilöt kuin yhteiskuntakin

Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Suomen Romanifoorumin yhteinen Mahdollisuus osallisuuteen -hanke edistää romanien osallisuutta paikallisyhdistysten kanssa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Lohjalla. Hankkeen toteuttajat uskovat, että myönteistä minäkuvaa ja sisäistä voimaantumista tukemalla sekä itsearvostusta lisäämällä saadaan aikaan pysyvää muutosta.

Yhteishaku alkaa – Diakissa lähes 500 aloituspaikkaa kaikilla kampuksilla ja verkossa

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 13.–27. maaliskuuta.

Seksuaalikasvatukselle tilausta myös vähemmistöjen parissa

Tuore opinnäytetyö tuottaa uutta tietoa Suomessa elävien somali- ja muslimitaustaisten miesten ajatuksista ja kokemuksista seksuaalisuudesta ja seksuaalisesta hyvinvoinnista. Diakin Helsingin-kampuksella sosionomiksi opiskeleva Gouled Mohamed Abdi tarttui opinnäytetyössään vähän tutkittuun aiheeseen.

Ilmoittaudu varhaiskasvatuksen sosionomin polkuopintoihin

Oletko lähihoitaja tai lastenhoitaja, joka haluaa pätevöityä varhaiskasvatuksen sosionomiksi kokonaan verkossa? Ilmoittautuminen polkuopintoihin on 15.4.–19.4.2024.

Kehitä moninaisuusosaamistasi – kuuntele podcastit!

Opetushallituksen rahoittamassa ja Diakonia-ammattikorkeakoulun toteuttamassa Monikulttuurisen pedagogiikan ja ohjauksen asiantuntijaksi -hankkeessa kehitettiin kasvatus-, opetus- ja ohjausalan ammattilaisten moninaisuusosaamista täydennyskoulutuksella.

”Ihanaa että voi opiskella kotoa käsin!”

Diak Itä-Suomi on Diakonia-ammattikorkeakoulun liikkuva koulutus- ja kehittämisyksikkö, joka tuo opinnot opiskelijaa lähelle Itä-Suomessa. Opinnoilla on myös vahva kytkös työelämään. Diakonista hoitotyötä opiskelevat Minna Lue lisää

Kuntien rooli lapsiperheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä kasvaa – KOHDE-hanke tuo ammattilaisille osaamista, työkaluja ja verkostoja

KOHDE-hanke vahvistaa kuntien, seurakuntien ja järjestöjen ammattilaisten osaamista lapsiperheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi Pohjois-Pohjanmaalla, vastaten hyvinvointialueuudistuksen tuomiin uusiin vaatimuksiin.

Kehitä suomen kielen osaamistasi suomen peruskurssilla

Diak tarjoaa keväällä suomen kielen peruskurssia suomen oppijoille, jotka haluavat viilata osaamistaan.

Maksuton verkkokurssi: Palaset-työmenetelmä huumeita käyttävän nuoren läheisten tukemiseen

Kaipaatko välineitä huumeita käyttäviä nuorten läheisten kanssa työskentelyyn? 

Prikka kiertoon -ruoka-aputoiminta kasvaa ja laajenee Oulussa

Oulussa vuonna 2021 käynnistetty Prikka kiertoon -hanke on herättänyt laajaa kiinnostusta. Hankkeen ruoka-apuyhteistyöstä on kehittynyt toimintamalli, joka on osoittautunut menestyksekkääksi ja tehokkaaksi. Keskiössä on Oulun Kaukovainiolta käsin operoiva Prikkakeskus, joka toimii hyötyruuan logistiikkakeskuksena ja mahdollistaa hävikkiruoan jakelun ja uudelleenkäytön, sekä vähentää hävikin syntyä. Diak on mukana hankkeessa osatoteuttajana.