Siirry sisältöön

Ajankohtaista

Avoimet työpaikat: tki-asiantuntija

Haemme nyt Diakiin tki-asiantuntijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.6.2023 alkaen. Tki-asiantuntijan tehtävä voi sijoittua Diakin mille tahansa kampukselle.

Tervetuloa Onnistun ohjauksessa – Välineitä monikulttuuriseen ohjaustyöhön -verkkokoulutukseen! 

Koulutuksen tavoitteena on tarjota tietoa kielitietoisuudesta, voimavaraistavasta ohjauksesta, vahvuustyöskentelystä, monikulttuurisuudesta, etätulkkauksesta ja etäohjauksesta. Koulutus järjestetään keväällä 2023 verkkokoulutuksena. Howspace-ympäristö on avoinna 31.5.2023 asti.  

Laaja-alainen opetus valmistelee työelämään

Kaarlo Laakkonen työskentelee tiimivastaavana Karhulan sijaishuollon erityisyksikössä Muhoksella. Tiimivastaavan työtehtävissä hän on toiminut nyt parin vuoden ajan.

IKI-hanke tarjoaa digitaalisen kehittämis- ja testausympäristön ikäihmisten toimintakyvyn edistämiseen 

Satakunnassa on käynnissä Ikääntymisestä innovaatioksi – IKI-hanke, jossa selvitetään digitalisaation hyödyntämisen mahdollisuuksia ikääntyvien hyvinvoinnin edistämiseksi. Hankkeen päätuloksena kehitetään GeroTestbed, ensimmäinen sähköinen testaus- ja kehitysympäristö, joka on erikoistunut edistämään ikäihmisten toimintakykyä mahdollistaen laite- ja sovellustestauksen.

Diak kehittää toimintaansa – tavoitteena vaikuttavuus ja toimintaedellytysten turvaaminen

Diakin vuotta 2022 kehystivät useat toimintaympäristön muutokset: pandemian aiheuttamat pysyvät muutokset, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja sote-alan myllerrykset.

Työkaluja moniammatillisen yhteistyön opettamiseen hyvinvointialoilla

Diakin uudet julkaisut tarjoavat opetussuunnitelman ja oppimateriaalin, jotka tukevat moniammatillista yhteistyötä hyvinvointialojen koulutuksessa ja työkäytännöissä. Julkaisut on tuotettu DVINE-hankkeessa, jossa kehitettiin opetusta erityisesti Vietnamissa ja Nepalissa.

Avoimet työpaikat: terveysalan lehtori Helsinkiin (2 paikkaa)

Haemme nyt Diakin Helsingin-kampukselle kahta terveysalan lehtoria määräaikaisiin tehtäviin ajoille 1.8.2023-30.4.2024 ja 1.8.2023-31.5.2024 perhevapaiden sijaiseksi.

Avoimet työpaikat: terveysalan lehtori Poriin

Haemme nyt Diakin Porin-kampukselle terveysalan lehtoria määräaikaiseen tehtävään ajalle 1.8.2023-31.12.2023.

Viilaa suomen kielen osaamistasi Diakin kesäkursseilla

Diak tarjoaa kesällä kahta eri suomen intensiivikurssia suomen oppijoille, jotka haluavat viilata osaamistaan.

Puhevammaisten tulkkauksen asiantuntemus yhteen

Uusi julkaisu Kun puhe tuottaa vaikeuksia – Tulkkausalan ammattilaiset ja asiakaslähtöiset apuvälineet puhevammaisen henkilön tukena kokoaa yhteen alan asiantuntemusta Suomessa.