Ajankohtaista
Terveydenhoitajakummit kulkevat opiskelijoiden rinnalla opintojen alusta kohti valmistumista Diakonia-ammattikorkeakokulussa Porin kampuksella.
Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) kehittämä digitaalinen itsearviointipalvelu Zekki on saanut jälleen kansainvälistä tunnustusta. Euroopan komission Social Innovation+ Initiative on nostanut Zekin yhtenä merkittävistä eurooppalaisista innovaatioista nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Zekki-digipalvelu tarjoaa nuorille helpon ja saavutettavan tavan arvioida omaa tilannettaan sekä löytää itselle sopivia tukipalveluita.
Syksyn korkeakoulujen yhteishaku päättyi 11.9.2024. Diakissa oli tarjolla 425 aloituspaikkaa AMK-koulutuksiin Helsingissä, Porissa, Oulussa ja verkossa.
Diakin koordinoima Uudistuva ja moninainen vammaistyö Uudellamaalla -hanke järjestää valmennusta vammaisalan erityiskysymyksistä maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille ja työntekijöille suomen kielellä.
Vammaisalan veto- ja pitovoimaa vahvistaa työkulttuuri, joka mahdollistaa työntekijän vahvuuksien hyödyntämisen, työyhteisöön kuulumisen tunteen sekä iloa, osallisuutta ja kielen oppimista edistävän asiakastyön. Alan ammattilaisten ja opiskelijoiden tapa puhua työstään toimii vastavoimana sosiaali- ja terveysalan negatiivissävytteiselle uutisoinnille.
Osana Diakin uudistuvaa strategiaa ja brändin päivittämistä Diakin johtoryhmä on päättänyt, että DiakHub Itä-Suomi -brändiä päivitetään niin, että Itä- ja Keski-Suomen toiminta kulkee jatkossa nimellä Diak Itä-Suomi. Koulutus- ja hanketoiminta Itä-Suomessa jatkuu ennallaan nimen päivityksestä huolimatta.
Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Tampereen evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän toteuttamassa OSAAT-hankkeessa edistetään diakoniatyön noin 30–64-vuotiaiden asiakkaiden mielen hyvinvointia ratkaisu- ja voimavarakeskeisin työmenetelmin. Yhteistyökumppaneina hankkeessa on mm. useampi paikallinen mielen hyvinvointia tukeva järjestö sekä Tampereen kaupunki.
Luvassa on innostavia ja monipuolisia asiantuntijapuheenvuoroja, mielenkiintoisia keskusteluja sote-alan ajankohtaisista teemoista sekä laaja näytteilleasettajien tarjonta!
Pro diaconia-ansiomitaleja myönnettiin laajalle joukolle diakonian toimijoita. Kultaiset Pro diaconia -ansiomitalit saivat tänä vuonna myös Diakin lehtori Päivi Thitz sekä jo eläkkeelle siirtynyt lehtori Eila Sainio. Lue lisää
Elokuun lopussa käynnistyy kaksi viikkoa kestävä Prikkakeskuksen lahjoituskampanja, jossa Oulun Kaakkurin ja Haukiputaan S-markettien asiakkaat voivat kätevästi lahjoittaa valitsemansa ruokatuotteet paikalliseen ruoka-apuun.