Siirry sisältöön

Hankkeet

Tonneittain ruokaa roskiin. Hävikkiruoka halutaan ohjata Oulussa keskitettyyn ruoka-apuun.

Oulussa suunnitellaan yhteistä logistiikkamallia, jossa ylijäämäruoka saataisiin keskitetysti talteen ja hyödynnettyä ruoka-apuna. Tavoitteena on tuoda ruokajonojen rinnalle osallistavampaa ruoka-apua ja yhteisiä ruokailuja.

EduPal-hankkeen videot kokoavat yhteen tietoa elämän loppuvaiheen laadukkaasta hoidosta

EduPal-hankkeessa uudistetaan sairaanhoitajien ja lääkäreiden koulutusta, jotta yhdenmukainen ja laadukas elämän loppuvaiheen hoito varmistetaan meille kaikille. Hanke on tuottanut kolme esittelyvideota palliatiivisen hoidon perusteista ja hankkeen kehittämistyöstä.

Tukea maahanmuuttajien korkeakoulutukseen – nämä keinot osoittautuivat toimiviksi

Diakonia-ammattikorkeakoulussa on kokeiltu ja kehitetty tukitoimia maahanmuuttajien kannustamiseksi korkeakouluopintoihin. Maahanmuuttajat ovat edelleen aliedustettuina korkeakouluopiskelijoiden joukossa.

Työnimi voitti Vuoden rekrytointiteko -palkinnon

Diakin laajaa huomiota herättänyt #Työnimi-kampanja äänestettiin Vuoden rekrytointiteoksi torstaina 24.10. Rekrygaalassa. Kampanja nosti keskusteluun edelleen ajankohtaisen vähemmistöjen kohtaaman syrjinnän rekrytointitilanteissa. ​​ 

Tubettaja Kirill Sultanshin vie monikulttuurista vuorovaikutusta eteenpäin Oulussa

Työelämän monikulttuuristuessa myös työyhteisöjen on reagoitava muutokseen. Oulussa kulttuurien välistä kohtaamista käsitellään syksyn aikana maksuttomissa koulutuspäivissä, jotka järjestää Diakin Opin portailta työelämään -hanke.

Tasa-arvoinen varhaiskasvatus -hankkeelle Cygnaeus-palkinto

Tämän vuoden Cygnaeus-palkinnon on voittanut Tasa-arvoinen varhaiskasvatus -hanke. Opetushallituksen vuotuinen palkinto myönnetään taholle, joka on edistänyt tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia oppimismahdollisuuksia Suomessa.  Diak on toiminut vuosia Naisasialiitto Unionin hankkeessa koulutuksen yhteistyökumppanina.

Diak on monikulttuurinen työ- ja opiskeluyhteisö, joka ei hyväksy syrjintää

Diakin opiskelija ei päässyt fuksiaisissa ravintolaan sisään, uutisoi MTV Uutiset. Diak ei hyväksy syrjintää.

Hyvän elämän valmennus tarjolla maksutta kaikkien AMKien opiskelijoille

Vahvista itsesi johtamista, elämänhallintaitoja, opiskelukykyä, opinnoissa etenemistä ja ammatillista kasvua. Voimaa opiskeluun -hankkeessa kehitetty Johda itseäsi paremmin – Hyvän elämän valmennus on nyt tarjolla eAMKissa kaikkien AMKien opiskelijoille. Ilmoittaudu mukaan 2.9.2019 mennessä.

Tutustu uusiin hankesivustoihin: Tuumasta töihin, Virtaa ohjaukseen ja Express Yourself!

Diakin hallinnoimissa hankkeissa on avattu kolme uutta nettisivustoa. Tutustu uusiin sivustoihin ja kiinnostaviin hankeavauksiin!  

Facebook, Instagram ja WhatsApp ammattilaisten sosiaalisen median ykköskanavina

Vaikuttaa siltä, että nuorten parissa toimivat ammattilaiset hyödyntävät työssään ja vapaa-ajallaan vain muutamia some-kanavista. Kohtaavatko nuorten ja ammattilaisten käyttämät some-kanavat toisensa? Dimmi-hankkeen blogisarjassa pyritään nostamaan ammattilaisten tietoisuuteen uusia hyödyntämisen arvoisia some-kanavia.