Siirry sisältöön

Käynnissä olevat hankkeet

Diak on vuosittain mukana joko hallinnoijana tai kumppanina kymmenissä hankkeissa, joissa haetaan ratkaisuja ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja teemoihin Diakin vahvuuksien pohjalta. Tälle sivulle on poimittu joitain esimerkkejä hankkeistamme.

EU-tähtilippu ja teksti Euroopan unionin osarahoittama.

Merkittävä osa hankkeistamme saa tukea Euroopan unionilta. Rahoittajina on myös muun muassa kuntia, kaupunkeja ja ministeriöitä.

Opiskelijoille hankkeet tarjoavat monenlaisia mahdollisuuksia, jotka on koottu Howspace-työtilaan. Pääset työtilaan syöttämällä sähköpostiosoitteesi linkistä avautuvalle sivulle ja klikkaamalla sen jälkeen sähköpostiin saapuvaa vahvistuslinkkiä. Kun löydät kiinnostavan hankkeen, ota suoraan yhteyttä sen yhteyshenkilöihin ja kysy lisää.

1-2-3

A-G

AVOT- Arjen verkostoista osallisuutta ja toimijuutta

AVOT- Arjen verkostoista osallisuutta ja toimijuutta
Kesto
01.05.2023–30.04.2025
Rahoittaja
Euroopan sosiaalirahasto
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Hanketta hallinnoi Diakonia-ammattikorkeakoulu ja sen osatoteuttajia ovat Oulun Ev.lut. seurakuntayhtymä ja Helsingin Diakonissalaitos
Päätavoite
Hankkeen tavoitteena on heikoimmassa asemassa olevien kuntalaisten osallisuuden ja hyvinvoinnin vahvistaminen Oulussa. Lisäksi moniammatillista verkostoyhteistyön ja osaamisen kehittäminen erityisesti mielenterveys- ja päihdetyössä.
Yhteystiedot
Marja Pinolehto
Projektipäällikkö
marja.pinolehto@diak.fi
050 324 2053

COllaboratively DEveloped culturallY Appropriate and inclusive Assessment tool for Palliative Care EDUcation (CODE-YAA@PC-EDU)

COllaboratively DEveloped culturallY Appropriate and inclusive Assessment tool for Palliative Care EDUcation (CODE-YAA@PC-EDU)
Kesto
21.09.2023−20.09.2027
Rahoittaja
COST-action
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Hanketta hallinnoi Diakonia-ammattikorkeakoulu, hankkeessa mukana 28 eri maata
Päätavoite
Hankkeen tavoitteena on palliatiivisen hoidon osaamisen ja koulutuksen kehittäminen. Tavoitteena on luoda palliatiivisen hoidon laatukriteerit ja tehdä näkyväksi hoidon koulutuksen tarvetta ja tärkeyttä.
Yhteystiedot
Minna Hökkä
Projektikoordinaattori
minna.hokka@diak.fi
050 471 3681

ESIC – European Social Innovation Campus 

ESIC – European Social Innovation Campus 
Kesto
1.9.2023-31.8.2027
Rahoittaja
Erasmus+
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Diak, Tallinnan yliopisto, Universitetet i Sørøst-Norge, Odisee University of Applied Sciences, Live-säätiö, Euricse, Rethink Ireland, Euclid Network,  Ukrainian Social Academy, Federazione Trentina della Cooperazione,  Federación de Cooperativas y de la Economía Social de Madrid,  Asociación empresarial de Sociedades Laborales,  Fundatia Alaturi de voi Romania,  Asociatia Institutul pentru Parteneriat Social Bucovina,  Provincia autonoma di Trento.
Päätavoite
Konsortio kehittää ja vahvistaa yhteisötalouden innovaatiokyvykkyyttä digivihreässä siirtymässä, uudistamalla siihen liittyvää koulutusta ja osaamista. 

H-N

Kesto
1.2.2024-31.3.2026
Rahoittaja
Euroopan sosiaalirahasto (ESR+)
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Diak on hankkeen päätoteuttaja. Osatoteuttajana on Mikkelin toimintakeskus ry.
Päätavoite
Hoivan tukipalvelut -hankkeessa kehitetään vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien ohjautumista valmennuspalvelujen kautta hoivan tukipalvelutyöhön hoiva-alalle. Kohderyhmää ovat erityisesti pitkäaikaistyöttömät, osatyökykyiset ja maahan muuttaneet nuoret ja aikuiset. Käytännön kokeilut toteutetaan ikääntyvien ja vammaisten asumis- ja kotiin vietävissä palveluissa, joissa työvoimavaje on suuri. Hankkeen kohderyhmää ovat myös työllistävät sote-organisaatiot ja työntekijät.
Yhteystiedot
Merja Nykänen
Projektipäällikkö
merja.nykanen@diak.fi
050 465 9698

HOP- Hyvinvointia, osallisuutta ja pärjäämistä

HOP- Hyvinvointia, osallisuutta ja pärjäämistä
Kesto
1.5.2023-31.10.2025
Rahoittaja
Euroopan sosiaalirahasto
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Hankkeen päätoteuttajana on Diakonia-ammattikorkeakoulu ja sen osatoteuttajia ovat Oulun ammattikorkeakoulu ja Vaalan kunta.
Päätavoite
Hankkeessa vahvistetaan Oulussa ja sen lähikunnissa paikallista yhteistyötä ja edistetään heikoimmassa asemassa olevien kuntalaisten hyvinvointia, osallisuutta ja pärjäämistä.
Yhteystiedot
Maire Vuoti
Projektipäällikkö
maire.vuoti@diak.fi
050 308 2291

Ikääntymisestä innovaatioiksi - IKI

Kesto
1.3.2023–31.8.2025
Rahoittaja
EAKR Euroopan aluekehitysrahasto (Haettava EU- ja valtion rahoitus on 60% ja Kuntarahoitus 40%, Porin kaupunki)
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Hankkeen päätoteuttajana Satakunnan ammattikorkeakoulu, osatoteuttajina on Diak ja Tampereen korkeakoulusäätiö
Päätavoite
Erityistavoitteena hankkeessa on digitalisaation etujen hyödyntäminen kansalaisten, yritysten ja julkishallinnon hyväksi. Hankkeen päätuloksena syntyy ikäihmisten toimintakyvyn edistämiseen erikoistunut GeroTestbed. GeroTestbed syntyy Satakunta Testbed -verkostoon uudeksi kärjeksi. GeroTestbed on ikäihmisten toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistämiseen erikoistunut kehitys- ja testausympäristö, jossa erityistä huomioita kiinnitetään laitepainotteisen toiminnan rinnalla ohjelmistoihin ja tiedon hyödyntämiseen. Toimintaa rakennetaan ja pilotoidaan olemassa olevissa palveluissa. GeroTestbed linkittää alueen vahvaa robotiikka- ja automaatio-osaamista erityisesti sote-kenttään.
Yhteystiedot
Sinikka Paukkunen
Projektikoordinaattori
sinikka.paukkunen@diak.fi
050 571 4686

JOPE – jaksava, osaava ja pystyvä ope

Kesto
1.12.2023–31.8.2026
Rahoittaja
Euroopan sosiaalirahasto (Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kautta)
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Hankkeen päätoteuttajana on Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö sr ja osatoteuttajana Diakonia-ammattikorkeakoulu
Päätavoite
JOPE edistää Oulun kaupungin perusopetuksen ja lukioiden henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista sekä koko työyhteisön hyvinvointia. Pääkohderyhmänä ovat perusopetuksen ja lukioiden yli 50-vuotiaat työntekijät ja esihenkilöt. Hanke kehittää menetelmiä ja kohderyhmän osaamista työn kuormittavuuden vähentämiseksi, terveellisten elintapojen ja mielen sekä työyhteisön hyvinvoinnin edistämiseksi.
Yhteystiedot
Katja Nuottila
Diakin osatoteutuksen projektikoordinaattori
katja.nuottila@diak.fi
050 454 6522

JOTPA-hanke / sairaanhoitajien pätevöitymiskoulutus

Kesto
1.8.2022–31.5.2025
Rahoittaja
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (JOTPA) / Opetushallitus
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Hanketta hallinnoi Diakonia-ammattikorkeakoulu
Päätavoite
Hankkeen kautta aloitetaan syyslukukaudella 2022 pätevöitymiskoulutus, joka on suunnattu bachelor-tasoisen sairaanhoitajatutkinnon EU-/ETA-alueen ulkopuolella suorittaneille henkilöille. Koulutuksen avulla opiskelija pätevöityy EU:n ammattipätevyyskriteerit täyttäväksi sairaanhoitajaksi. Opiskelijalla on koulutuksen jälkeen riittävä suomen kielen taito sairaanhoitajan tehtävissä työskentelyyn.
Yhteystiedot
Paula Ropponen
Projektipäällikkö
paula.ropponen@diak.fi
050 432 3622

KOHDE

Kesto
1.11.2023–31.10.2025
Rahoittaja
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Hankkeen päätoteuttajana on Diakonia-ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajana Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö sr
Päätavoite
Hankkeen tavoitteena on kuntien ammattilaisten sekä seurakuntien ja järjestöjen työntekijöiden osaamisen vahvistaminen erityisesti lapsiperheiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa HYTE-toimijoiden välistä yhteistyötä kuntien sisällä, kuntien välillä ja suhteessa hyvinvointialueeseen. Hankkeen tuloksena ammattilaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisosaaminen vahvistuu, eri toimijoiden roolit selkeytyvät, ja paikallinen yhteistyö on suunnitelmallisempaa ja tavoitteellisempaa. Hanke mahdollistaa kuntien välistä yhteistyötä ja osaamisen jakamista sekä hyvien toimintakäytäntöjen ristiin pilotointeja
Yhteystiedot
Louna Hakkarainen
Projektipäällikkö
louna.hakkarainen@diak.fi
050 3464 775

Kokonaisena työssä

Kesto
1.2.2023–30.6.2025
Rahoittaja
Euroopan sosiaalirahasto (Hämeen ELY-keskuksen kautta)
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Hanketta hallinnoi Suomen Diakoniaopisto ja osatoteuttajina ovat Diakonia-ammattikorkeakoulu sekä Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr
Päätavoite
Hankkeen tarkoituksena on kehittää, pilotoida ja juurruttaa valmennusmalli ja työvälineet kokonaisvaltaisen kokemusosaamisen tunnistamiseen sosiaali- ja terveysalalla.
Yhteystiedot
Henna Harju
TKI-asiantuntija
henna.harju@diak.fi

Liikuttava sote - Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten terveysliikuntaosaamisen edistämishanke

Liikuttava sote - Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten terveysliikuntaosaamisen edistämishanke
Kesto
1.9.2024–31.12.2026
Rahoittaja
ESR+
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Hankkeen päätoteuttajana toimii Oulun diakonissalaitoksen säätiö ja osatoteuttajana Diakonia-ammattikorkeakoulu
Päätavoite
Hankkeen tavoitteena on vahvistaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten osaamista terveysliikunnan edistämisessä osana omaa työtään. Lisäksi hanke edistää sosiaali- ja terveysalan opettajien osaamista terveysliikunnasta, jotta liikkumisen edistämisen sisällöt voidaan huomioida aiempaa paremmin tulevien sote-ammattilaisten koulutuksessa. Kohderyhmänä ovat Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella työskentelevät sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset sekä Pohjois-Pohjanmaalla työskentelevä sosiaali- ja terveysalan toisen asteen koulutuksen, ammattikorkeakoulutuksen ja yliopiston opetushenkilöstö.
Yhteystiedot
Laura Prokkola
Projektikoordinaattori
laura.prokkola@diak.fi
050 325 7952
Kesto
1.9.2023-31.8.2026
Rahoittaja
ESR+
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Diak on hankkeen päätoteuttaja ja hanketta tehdään yhdessä Suomen Romanifoorumin kanssa.
Päätavoite
Hanke lisää erityisesti työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien romanien osallisuutta, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Uudellamaalla.
Yhteystiedot
Katri Janerko
Projektipäällikkö
katri.janerko@diak.fi

Mielihyvin duunissa (Nuorten mielenterveyden tuki työelämässä ja työelämään siirryttäessä) 

Mielihyvin duunissa (Nuorten mielenterveyden tuki työelämässä ja työelämään siirryttäessä) 
Kesto
1.9.2023–31.3.2025
Rahoittaja
Sosiaali- ja terveysministeriö
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Silta Valmennusyhdistys ry, Kuntoutussäätiö, Diak, Valo Valmennusyhdistys, Vaasan yliopisto, Tampereen ammattikorkeakoulu, Väestöliiton Hyvinvointi Oy sekä Mielenterveyden keskusliitto. 
Päätavoite
Hankeen toimenpiteissä vaikutetaan nuorten mielenterveyden tukeen työelämässä ja työelämään siirryttäessä.  
Yhteystiedot
Jaana Toikkanen
Projektipäällikkö
jaana.toikkanen@diak.fi

Mies, lapsi ja vanhemmuus - MILAVA

Mies, lapsi ja vanhemmuus - MILAVA
Kesto
1.8.2023–31.7.2025
Rahoittaja
Euroopan sosiaalirahasto (ESR+)
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Päätoteuttaja Oulun ammattikorkeakoulu. Osatoteuttajat Diakonia-ammattikorkeakoulu, Lapin ammattikorkeakoulu, Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopisto.
Päätavoite
Hankkeen tavoitteena on vahvistaa isien hyvinvointia, osallisuutta ja aktiivista toimijuutta sekä edistää vanhempien välistä tasavertaisuutta, perheiden yksilölliset tarpeet ja tilanteet huomioiden. Hankkeessa kehitetään matalan kynnyksen perhepalveluita yhdessä perheiden kanssa työskentelevien asiantuntijoiden kanssa. Ammattilaisten asiantuntijuuden vahvistamiseksi tarjotaan myös räätälöityä koulutusta.
Yhteystiedot
Venla Vuorjoki
Diakin osatoteutuksen projektikoordinaattori
venla.vuorjoki@diak.fi
050 560 5398

Monikulttuuriset opintopolut

Kesto
1.10.2023–30.9.2026
Rahoittaja
Euroopan sosiaalirahasto plus, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Päätoteuttaja Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak), Osatoteuttajat: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy (Savonia), Itä-Suomen yliopisto (UEF), Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy (Xamk) ja Karelia-ammattikorkeakoulu Oy (Karelia).
Päätavoite
Edistää koulutuksesta aliedustettujen ryhmien kuten maahanmuuttajien ja romanien sekä muiden koulutuksesta syrjäytyneiden koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.
Yhteystiedot
Tuovi Kokkonen
tuovi.kokkonen@diak.fi
Kesto
01.11.2023−31.10.2026
Rahoittaja
Erasmus+
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Hanketta hallinnoi Howest University of Applied Sciences, Muut toteuttajat: Diakonia-ammattikorkeakoulu, Hospice Casa Sperantei, European Association for Palliative Care
Päätavoite
Hankkeen tavoitteena on palliatiivisen hoidon osaamisen ja koulutuksen kehittäminen. Tavoitteena on luoda koulutusta, jonka avulla voidaan vahvistaa palliatiivista hoitoa toteuttavien hoitotyöntekijöiden minäpystyvyyttä. Hankkeessa luodaan mentorointiohjelma, jonka tavoitteena on tukea uusien palliatiivisen hoidon osaajien kehittymistä.
Yhteystiedot
Minna Hökkä
Projektikoordinaattori
minna.hokka@diak.fi
050 471 3681

O-U

OBCD – Open Business for Community Development

OBCD – Open Business for Community Development
Kesto
01.06.2022–30.06.2025
Rahoittaja
Erasmus+
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Diak, Silta-Valmennusyhdistys, Business College Helsinki, Patrasin yliopisto, ANKA (Development Agency of Karditsa), Olympic Training and Consulting Ltd, Rooman yliopisto, AGCI, Base3, Predif, Camera Italiana Barcelona, Euclid Network, Valladolidin yliopisto.
Päätavoite
Hankkeessa selvitetään, kuinka yhteiskunnallinen yrittäjyys voi luoda yhteiskunnallista kehitystä soveltamalla avoimen liiketoiminnan menetelmiä.
Yhteystiedot
Elina Pöllänen
elina.pollanen@diak.fi

OSAAT - Osalliseksi ratkaisukeskeisin menetelmin

OSAAT - Osalliseksi ratkaisukeskeisin menetelmin
Kesto
1.5.2024-31.7.2026
Rahoittaja
ESR+
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Diak on hankkeen päätoteuttaja. Hanke toteutetaan yhdessä Tampereen evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän kanssa.
Päätavoite
Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Tampereen evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän toteuttamassa hankkeessa edistetään diakoniatyön noin 30–64-vuotiaiden asiakkaiden mielen hyvinvointia ratkaisu- ja voimavarakeskeisin työmenetelmin. Yhteistyökumppaneina hankkeessa on mm. useampi paikallinen mielen hyvinvointia tukeva järjestö sekä Tampereen kaupunki.
Yhteystiedot
Riina Viitala
riina.viitala@diak.fi
Kesto
1.5.2024–30.4.2026
Rahoittaja
Euroopan unionin osarahoittama (ESR+)
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Hanketta hallinnoi Diak, hanke toteutetaan ryhmähankkeena Nuorten Akatemian kanssa.
Päätavoite
Hanke edistää Pohjois-Pohjanmaalla lastensuojelun ja jälkihuollon työntekijöiden ammatillista osaamista tuottamalla heidän käyttöönsä pakopelejä nuoren itsenäistymis-, aikuistumis- ja asumistaitojen mielekästä opettelua ja puheeksi ottamista varten. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa kohderyhmän nuorten itsenäistymiseen, aikuistumiseen ja asumiseen liittyviä valmiuksia koulutusten avulla.
Yhteystiedot
Senni Laine
Projektipäällikkö
senni.laine@diak.fi
050 593 7962

PINKO – Pienet osaamiskokonaisuudet työelämän tueksi

Kesto
1.2.2025- 31.1.2027
Rahoittaja
ESR+ ja Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Hankkeen päätoteuttajana Oulun Ammattikorkeakoulu, osatoteuttajina Centria-ammattikorkeakoulu, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Humanistinen ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Kajaanin ammattikorkeakoulu, Karelia- ammattikorkeakoulu, Lapin ammattikorkeakoulu, Oulun ammattikorkeakoulu, Savonia-ammattikorkeakoulu, Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Vaasan ammattikorkeakoulu
Päätavoite
Hankkeessa valmennetaan ammattikorkeakoulujen henkilöstöä pienien osaamiskokonaisuuksien toteuttamiseen. Hankkeessa selvitetään ja mallinnetaan pieneten osaamiskokonaisuuksien työelämäyhteistyötä, kerätään toteuttajaverkoston hyviä käytänteitä työelämäyhteistyöstä sekä käydään eri työnantajaverkostojen kanssa vuoropuhelua koulutustarpeista, joihin pienillä osaamiskokonaisuuksilla voitaisiin vastata. Hankkeessa rakennetaan erilaisia pienten osaamiskokonaisuuksien tuotantomalleja, joissa huomioidaan muun muassa TKI-hankkeissa syntyvä uusi tieto ja mahdollisesti tutkintokoulutusten osat. Samoin hankkeessa tuotetaan suosituksia ja sisältöjä pienten osaamiskokonaisuuksien laadunhallinnasta ja opintohallinnosta huomioiden muun muassa pienten osaamiskokonaisuuksien kansallinen viitekehys ja muut kansalliset sekä kansainväliset vaatimukset ja suositukset. Pienet osaamiskokonaisuudet ovat Euroopan laajuinen konsepti, jonka taustalla on EU:n komission suositus vuodelta 2022. Hankkeessa selvitetään pienten osaamiskokonaisuuksien tilannetta Euroopassa ja haetaan hyviä käytäntöjä kansalliseen toimintaan.
Yhteystiedot
Virpi Slotte
Projektipäällikkö
virpi.slotte@diak.fi
040 064 1007

Pohteen työllistymis- ja osaamispolut

Pohteen työllistymis- ja osaamispolut
Kesto
1.10.2024-31.05.2027 (Diak mukana 1.1.2025 alkaen)
Rahoittaja
Euroopan sosiaalirahasto plus (Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kautta)
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Hankkeen päätoteuttajana on Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue  ja osatoteuttajina  Diakonia-ammattikorkeakoulu, Oulun Yliopisto, Oulun ammattikorkeakoulu sekä koulutuskuntayhtymä OSAO.
Päätavoite
Hankkeen tavoitteena on edistää maahanmuuttajien, osatyökykyisten, työttömien työnhakijoiden osaamista, työkykyä ja mahdollisuuksia työllistyä Pohteelle. Tavoitteena on luoda uudistuvia työntekemisen muotoja, edistää sote-alalle integroitumista, työn ja työntekijöiden kohtaantoa ja ammatillista liikkuvuutta.
Yhteystiedot
Virpi Henttu
Diakin osatoteutuksen projektipäällikkö
virpi.henttu@diak.fi
050 313 5636
Kesto
1.4.2024 – 31.12.2026
Rahoittaja
Euroopan unionin osarahoittama (ESR+)
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Hanketta hallinnoi Diakonia-ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajana on Sataedu.
Päätavoite
Hankkeen tavoitteena on vahvistaa Satakunnassa toimivien järjestöjen mahdollisuuksia tarjota työllistymistä ja toimintakykyä vahvistavaa toimintaa kolmansista maista tuleville naisille sekä edistää heidän kotoutumista.
Yhteystiedot
Anu Halonen
Projektipäällikkö
anu.halonen@diak.fi
040 509 2432
Kesto
1.9.2023–31.12.2025
Rahoittaja
Euroopan sosiaalirahasto (ESR+)
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Hankkeen päätoteuttaja on Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö. Hankkeen osatoteuttajat ovat Oulun kaupunki, Oulun Diakonissalaitoksen säätiö, Oulun evankelisluterilainen seurakuntayhtymä sekä Diakonia-ammattikorkeakoulu.
Päätavoite
Prikka kiertoon 2023–2025 -hankkeen tavoitteena on tukea kestävää kehitystä, sosiaalista osallisuutta, työllisyyttä ja hyvinvointia. Ensimmäinen Prikka kiertoon -hanke (1.4.2021-31.8.2023) kehitti Ouluun ylijäämäruoan hyödyntämisen keskitetyn toimintamallin ja perusti hyötyruoan logistiikkakeskuksen eli Prikkakeskuksen. Uusi hanke jatkaa edellisessä hankkeessa luotua toimintaa ja panostaa nyt toiminnan laajentamiseen sekä osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen.
Yhteystiedot
Anne Miettinen
projektikoordinaattori
anne.miettinen@diak.fi
050 408 1103

Reunalta - Toimintakyvyn vahvistaminen ja aktiivisen toimijuuden mahdollistaminen

Reunalta - Toimintakyvyn vahvistaminen ja aktiivisen toimijuuden mahdollistaminen
Kesto
1.9.2024−30.4.2027
Rahoittaja
Euroopan sosiaalirahasto (ESR+)
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Hankkeen päätoteuttajana toimii Oulun Diakonissalaitos ja Diakonia-ammattikorkeakoulu on hankkeen osatoteuttaja
Päätavoite
Luoda asiakasosallisuutta vahvistava ja palveluintegraatioon perustuva skaalattava toimintamalli, jolla voidaan vaikuttavasti vahvistaa toiminnanohjauksen ja itsesäätelyn haasteiden vuoksi huono-osaisuutta kokevien, 15–35-vuotiaiden nuorten aikuisten mahdollisuutta yhdenvertaiseen osallisuuteen.
Yhteystiedot
Niko Nummela
Asiantuntija
niko.nummela@diak.fi
040 509 3574

TASSU – Tanssi ja musiikki sosiaalisen osallisuuden ja toimijuuden lähteenä

TASSU – Tanssi ja musiikki sosiaalisen osallisuuden ja toimijuuden lähteenä
Kesto
1.11.2023–31.10.2025
Rahoittaja
Euroopan sosiaalirahasto (ESR+)
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Päätoteuttaja Oulun ammattikorkeakoulu, osatoteuttaja Diakonia-ammattikorkeakoulu.
Päätavoite
Hankkeen tavoitteena on torjua yhteiskunnallista syrjäytymistä kehittämällä innovatiivisia tanssin ja musiikin menetelmiä soveltavia toimintamalleja sekä työkaluja organisaatioiden käyttöön. Hankkeessa pyritään siihen, että tanssista ja musiikista tulee pysyvä osa organisaatioiden sosiaalista osallisuutta ja toimijuutta edistävää toimintaa.
Yhteystiedot
Liisa Kytölä
Diakin osatoteutuksen projektikoordinaattori
liisa.kytola@diak.fi

Tessi - Työhyvinvoinnin edistäminen sijaishuollossa

Tessi - Työhyvinvoinnin edistäminen sijaishuollossa
Kesto
1.12.2023–30.11.2026
Rahoittaja
Euroopan sosiaalirahasto
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Päätoteuttaja Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö ja osatoteuttajana Diak.
Päätavoite
Hankkeen tavoitteena on lastensuojelun sijaishuollon työntekijöiden ja esihenkilöiden hyvinvoinnin ja jaksamisen parantaminen edistämällä terveellisiä elintapoja ja mielen hyvinvointia. Diak on mukana kaikkien ryhmähankkeen työpakettien toteutuksessa, vastaten erityisesti mielen hyvinvoinnin edistämisen sisällöstä ja vaikutusten arvioinnista.
Yhteystiedot
Varpu Wiens
Diakin osatoteutuksen projektikoordinaattori
varpu.wiens@diak.fi

Tiedolla johtamisesta muutoksen johtamisen voimavara - TIMU

Tiedolla johtamisesta muutoksen johtamisen voimavara - TIMU
Kesto
1.10.2023–31.7.2025
Rahoittaja
ESR+ ja Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Hallinnoijana Oulun ev.-lut. Seurakuntayhtymä
Päätavoite
Parannetaan Oulun seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien sekä Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin henkilöstön digitaalisia taitoja vastaamaan tiedolla johtamisen vaatimuksia. Hankkeen tavoitteena on ymmärtää digitalisaation mahdollisuudet ja osata soveltaa digitalisaatiota olemassa olevien prosessien tehostamiseen. Hankkeen avulla on mahdollista muuttaa strategiapuheet strategiateoiksi. Toimintaympäristön muuttuessa organisaation tulee kyetä mukautumaan uutta tilannetta vastaavaksi ketterästi ja tehokkaasti.
Yhteystiedot
Arja Lappalainen
Projektikoordinaattori
arja.lappalainen@diak.fi
050 479 3787

Uudistuva ja moninainen vammaistyö Uudellamaalla

Uudistuva ja moninainen vammaistyö Uudellamaalla
Kesto
1.11.2023–31.10.2026
Rahoittaja
Euroopan sosiaalirahasto (ESR+)
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Diak hallinnoi hanketta, jota toteutetaan yhdessä Helsingin Diakonissalaitoksen, Kirkkopalvelut ry:n ja Tukena-säätiön (ent. KVPS) kanssa.
Päätavoite
Hankkeen päämääränä on vahvistaa vammaisalan vetovoimaa tietoisuutta lisäämällä ja ennakkoluuloja vähentämällä, erityisesti nuorten ja maahanmuuttajataustaisten henkilöiden parissa. Hankkeen myötä tietoisuus vammaisuudesta lisääntyy ja ennakkoluulot vähenevät. Hankkeessa tuetaan vammaistyön yhteisöjä uudistumaan ja vastaamaan moninaistuvan työelämän tarpeisiin. Omien vahvuuksien löytäminen ja hyödyntäminen lisää merkityksellisyyden kokemusta ja työhyvinvointia.
Yhteystiedot
Tea Kairi
Projektipäällikkö
tea.kairi@diak.fi
050 537 50196

V-Ö

Virtaa Varustamoista - matalan kynnyksen palvelumallin vahvistaminen

Virtaa Varustamoista - matalan kynnyksen palvelumallin vahvistaminen
Kesto
1.10.23–31.3.2026
Rahoittaja
Euroopan Sosiaalirahasto
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Hankkeen hallinnoija Helsingin seurakuntayhtymä. Diak ammattikorkeakoulu osatoteuttajan roolissa.
Päätavoite
Virtaa Varustamoista -hanke kehittää Helsingin seurakuntayhtymän matalan kynnyksen palvelukokonaisuutta, Varustamojen toimintaa. Kehitettävään palvelukokonaisuuteen sisältyy ryhmä- ja yksilöohjausta, jonka tavoitteena on osallisuuden, työ- ja toimintakyvyn tukeminen sekä silloittaminen koulutukseen ja työelämään. Lisäksi kokonaisuuteen nivotaan monialaisen yhteistyöverkoston kehittäminen seurakuntien, järjestöjen sekä julkisten toimijoiden välille. Hankkeen päätavoitteena on, että kehitettävän matalan kynnyksen palvelukokonaisuuden, ryhmätoiminnan ja yksilöohjauksen avulla osallistujien osallisuus sekä toiminta- ja työkyky ovat vahvistuneet. Osallistujilla tässä yhteydessä tarkoitetaan Varustamoissa käyviä 25–55-vuotiaita työelämän ulkopuolella olevia henkilöitä, jotka kaipaavat tilanteeseensa monialaista tukea.
Yhteystiedot
Anne Korhonen
Projektikoordinaattori
anne.korhonen@diak.fi

Yhteiskunnallisten yritysten liiketoimintaedellytysten parantaminen

Yhteiskunnallisten yritysten liiketoimintaedellytysten parantaminen
Kesto
01.01.2023–30.12.2027
Rahoittaja
Euroopan sosiaalirahasto
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Hanketta hallinnoi Silta-Valmennusyhdisty ja sen osatoteuttajia ovat Diak, LUT-yliopisto, Arvo-liitto, Pellervo, Kuntoutussäätiö, Vates, Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos, Live-säätiö, Valo-valmennus ry, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus.
Päätavoite
Yhteiskunnallisten yritysten liiketoimintaedellytysten parantaminen -koordinaatiohankkeen (ESR+ 2023–27) tavoitteena on edistää yhteiskunnallisen yrittämisen kasvua, tunnettavuutta ja vaikuttavuutta 11 suomalaisen organisaation voimin. Diakonia-ammattikorkeakoulun rooli hankkeessa keskittyy arviointiosaamisen kasvattamiseen ja kansainvälisten verkostojen vahvistamiseen. Hankkeen kokonaisbudjetti on 12 167 957 euroa, josta 10 588 811 e on Euroopan unionin rahoittamaa. Diakonia-ammattikorkeakoulun osuuden kokonaisbudjetti on 2 048 922 euroa, josta 1 639 137 euroa on Euroopan unionin rahoittamaa.
Yhteystiedot
Harri Kostilainen
harri.kostilainen@diak.fi

Yhteiskuntaorientaation kouluttajien koulutus ja monikielinen materiaali

Kesto
1.4.2024–31.3.2027
Rahoittaja
Euroopan unionin osarahoittama. Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto (engl. Asylum, Migration and Integration Fund, AMIF)
Hallinnointi ja osatoteuttajat
Diakonia-ammattikorkeakoulu hallinnoi hanketta, osatoteuttajana mukana Tampereen Aikuiskoulutuskeskus.
Päätavoite
Hanke edistää suomalaisten kuntien valmiuksia järjestää vuonna 2025 lakisääteiseksi tulevaa monikielistä yhteiskuntaorientaatiota uusille kotoutuja-asiakkaille. Hanke kouluttaa yhteiskuntaorientaation kouluttajia eri puolilla Suomea ja luo kouluttajien koulutukseen sisältöä sekä mallin erilaisista toteutustavoista. Lisäksi hanke kääntää uudistetun, sähköisen oppimateriaalin tukisanastoineen useammalle kielelle, jotta se palvelisi paremmin erikielisiä kotoutujia. Hanke laatii mallin erilaisista tavoista järjestää monikielistä yhteiskuntaorientaatiota käytännössä, jotta erikokoisten kuntien olisi mahdollista toteuttaa orientaatiota räätälöidysti erilaisten asiakkaiden tarpeiden ja tilanteiden mukaan. Ammattitaitoisten kouluttajien saatavuuden varmistamiseksi hanke kehittää yhdessä keskeisten viranomaisten kanssa vaihtoehtoja yhteiskuntaorientaation kouluttajien koulutuspolulle.
Yhteystiedot
Julia Jänis
Projektipäällikkö
julia.janis@diak.fi
050 406 0399