Siirry sisältöön

Sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyö -koulutuksesta valmistuneen osaamisvaatimukset eli kompetenssit

Sosiaalialan ammattikorkeakoulutuksen osaamisvaatimukset eli kompetenssit on hyväksytty sosiaalialan AMK-verkoston verkostokokouksessa Kuopiossa 29.4.2016.

Nämä kompetenssit koskevat myös sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyö -koulutusta.

Lisäksi sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyö -koulutuksesta valmistuneella on kirkon työhön ja kasvatustyöhön liittyvää osaamista, jota koskevat vaatimukset kuvataan alla harmaalla pohjalla.

Sosiaalialan eettinen osaaminen

Sosionomi (AMK)

  • osaa toimia ihmis- ja perusoikeussäädösten, sosiaalialan arvojen ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
  • ymmärtää oman ihmiskäsityksensä ja arvomaailmansa merkityksen asiakastyössä
  • osaa toimia arvoristiriitoja sisältävissä tilanteissa eettisesti perustellusti
  • osaa edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa
  • osaa asettua yhteiskunnalliselta asemaltaan haavoittuvassa asemassa olevien yksilöiden ja ryhmien puolelle.

Asiakastyön osaaminen

Sosionomi (AMK)

  • osaa luoda ammatillisen vuorovaikutus- ja yhteistyösuhteen sekä arvioida asiakkaan palvelutarpeita
  • osaa tukea yksilöiden kasvua ja kehitystä sekä perheiden arkea ja perheenjäsenten keskinäisiä suhteita
  • osaa osallistaen suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakkaan palveluprosessin
  • tunnistaa hyvinvoinnin suojaavia- ja riskitekijöitä sekä osaa soveltaa ennalta ehkäisevän työn ja varhaisen tukemisen näkökulmia
  • osaa tavoitteellisesti, voimavaraistaen ja osallisuutta tukien ohjata asiakkaita, asiakasryhmiä ja yhteisöjä
  • osaa soveltaa ja arvioida asiakastyön teoreettisia työorientaatioita ja menetelmiä
  • osaa toimia kulttuurisensitiivisesti ja moninaisuutta tukien asiakastyössä sekä edistää kulttuurien välistä vuoropuhelua
  • osaa tehdä ohjaustyötä erilaisissa sähköisissä toimintaympäristöissä ja ohjata asiakkaita palveluiden käytössä
  • osaa arvioida asiakastyötä ja dokumentoida sitä asiakaslähtöisesti.

Sosiaalialan palvelujärjestelmäosaaminen

Sosionomi (AMK)

  • osaa jäsentää hyvinvointiin ja kestävään kehitykseen liittyviä paikallisia ja globaaleja haasteita sekä niiden vaikutuksia sosiaali- ja terveydenhuoltoon
  • tuntee alan juridisen säädöspohjan ja osaa soveltaa keskeistä lainsäädäntöä
  • hallitsee sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kasvatus- ja koulutuspalvelujen järjestämisen ja tuottamisen tavat sekä niiden ohjauksen ja valvonnan
  • tuntee sosiaaliturvan ja hyvinvointipalvelujärjestelmät julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla sekä hallitsee sosiaaliturvaohjauksen
  • osaa sovittaa yhteen palveluita tarvelähtöisesti ja toimia muutoksen eteenpäin viejänä
  • osaa toimia aktiivisena sosiaalialan asiantuntijana ja perustella asiakkaan etua sekä moniammatillisessa että monialaisessa yhteistyössä.

Kriittinen ja osallistava yhteiskuntaosaaminen

Sosionomi (AMK)

  • kykenee ammatilliseen kriittiseen reflektioon
  • osaa analysoida epätasa-arvoa, huono-osaisuutta sekä hyvinvointia tuottavia kansallisia ja globaaleja rakenteita ja prosesseja sekä ehkäistä syrjäytymistä
  • kykenee puolustamaan haavoittuvassa asemassa olevien ja vaiennettujen ihmisten etuja sekä tuomaan poliittiseen päätöksentekoon ja vastuullisille toimijoille tietoa kohtuuttomista elämäntilanteista
  • tuntee julkishallinnollisen päätöksentekojärjestelmän ja osaa toimia sen toimintaperiaatteiden mukaan
  • osaa edistää kansalaisten osallisuutta ja osallistumisen mahdollisuuksia sekä kykenee vaikuttamistyöhön eri toimijoiden kanssa.

Tutkimuksellinen kehittämis- ja innovaatio-osaaminen

Sosionomi (AMK)

  • kykenee innovatiiviseen ongelmaratkaisuun ja verkostotyöhön sosiaalialan kehittämisessä
  • osaa kehittää kumppanuuslähtöisesti asiakastyön menetelmiä, työkäytäntöjä sekä palveluprosesseja
  • osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida kehittämishankkeita
  • osaa soveltaa tutkimus- ja kehittämismenetelmiä toimintakäytäntöjen kehittämiseksi
  • osaa tuottaa ja arvioida tietoa hyvinvoinnin edistämiseksi
  • osaa toimia tutkimus- ja kehittämistyön eettisten periaatteiden ja ohjeiden mukaisesti.

Työyhteisö-, johtamis- ja yrittäjyysosaaminen

Sosionomi (AMK)

  • osaa toimia yhteistyökykyisesti monialaisessa tiimissä ja työyhteisöissä sekä kansainvälisissä ympäristöissä
  • osaa toimia työyhteisön lähijohtajana
  • tuntee keskeisen työlainsäädännön ja edistää työturvallisuutta
  • osaa johtaa itseään sekä edistää omaa ja työyhteisön työhyvinvointia
  • osaa arvioida työn laatua, tuloksia ja vaikutuksia
  • tuntee talouden ja strategisen johtamisen merkityksen omassa työssään
  • tuntee sosiaalialan yrittäjätoiminnan perusedellytykset.

Nuorisotyönohjaajan kompetenssit

Hengellisen työn osaaminen ja arvo-osaaminen

Sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyö -koulutuksesta valmistuneen kompetensseihin kuuluu

  • kristillisen uskon tunteminen; kirkon missio, teologian perusteiden tunteminen, tulkinnan ja välittämisen taidot
  • eettinen ja arvo-osaaminen; oman työn ja omien motiivien eettinen arviointi kristillisen uskon viitekehyksessä, kristillinen ihmiskäsitys, ihmisarvon kunnioittaminen, kirkon työntekijän identiteetin hoitaminen
  • sielunhoidon sekä diakonian osaaminen; työn periaatteet ja menetelmät
  • jumalanpalvelus- ja rukouselämän merkitys ja toteutus, pyhän kohtaaminen.

Pedagoginen osaaminen

Sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyö -koulutuksesta valmistuneen kompetensseihin kuuluu

  • kristillisen kasvatuksen ja kasteopetuksen osaaminen; kristillisen kasvatuksen lähtökohdat, kirkon kasteopetuksen muodot, hengellisen kasvun tukeminen, kasvattavan kirkon historia
  • kasvun tukeminen; kasvatuksen ja yksilön kehityksen tunteminen, eri-ikäisten kasvun tukeminen, yksilön ja ryhmän kohtaaminen, perheen tukeminen.

Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen

Sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyö -koulutuksesta valmistuneen kompetensseihin kuuluu

  • sosiaalipedagoginen osaaminen; osallistava toiminta, yhteisöllisen toiminnan taidot, erityisen tuen tarpeen tunnistaminen, vuorovaikutustaidot
  • kulttuurin ja perinteiden tunteminen; sosiokulttuurisuus, paikallisuus
  • verkostotyö; projektiosaaminen
  • monikulttuurinen toiminta; maahanmuuttajien kysymykset, kulttuurien välisten raja-aitojen ja ennakkoluulojen lieventäminen, kansainväliset yhteydet ja toiminnot, lähetys ja kansainvälinen vastuu, ekumeeninen toiminta
  • rakenteellinen vaikuttaminen; alueellinen ja valtakunnallinen vaikuttaminen, seurakuntalaisten aktivoiminen
  • viestintä- ja mediaosaaminen; viestintävälineiden käyttö, mediakriittisyys, mediakasvatus.

Kehittämisosaaminen

Sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyö -koulutuksesta valmistuneen kompetensseihin kuuluu

  • työn koordinointi ja organisointi; toiminnan ja talouden suunnittelu, valmiudet esimiestehtäviin,
  • johtaminen, laadun ja vaikuttavuuden arviointi, hallintotyö, strategiatyö
  • prosessiosaaminen; erilaisten prosessien kokonaisuuden hahmottaminen, prosessien näkeminen,
  • ohjaaminen, arviointi ja koordinointi
  • tutkiminen ja kehittäminen; toiminnan ja oman työn arviointi, kehittämishaasteet, tutkiva,
  • kokeileva ja arvioiva työote, ammattikuntien historia.

Palaa Arviointi-sivulle.